Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
Työtä kestävän kehityksen puolesta
Työtä kestävän kehityksen puolesta
Pinnalla

Työtä kestävän kehityksen puolesta

Vesihuolto vaatii entistä enemmän asiantuntijatyötä. Kuopion Veden ympäristöasiantuntijana aloittanut Leena Kumpulainen tekee tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa ja seuraa laitosten energiatehokkuutta.

Vesihuollon sääntely lisääntyy jatkuvasti, mikä tarkoittaa, että myös asiantuntijatyön tarve alalla kasvaa. Kuopion Vesi vahvisti ympäristöosaamistaan perustamalla uuden ympäristöasiantuntijan tehtävän.

– Erilaisia selvityksiä tehdään koko ajan enemmän esimerkiksi teollisuuden jätevesisopimuksiin liittyen. Minun tehtäväni on olla linkkinä viranomaisten suuntaan, kertoo ympäristöasiantuntijana keväällä 2024 aloittanut Leena Kumpulainen.

Toimenkuva on laaja: siihen kuuluvat niin vedentuotannon kuin jätevedenpuhdistuksenkin laatu-, lupa- ja ympäristöprosessien valmistelu ja raportointi sekä tiivis yhteistyö lupaviranomaisten kanssa.

Lisäksi ympäristöasiantuntija toimii asiantuntijana vesiyhtiön laitosten energiatehokkuus-, hiilijalanjälki- ja vastuullisuusasioissa ja vastaa laboratorioiden toiminnasta niiden työntekijöiden esihenkilönä.

Vaikka pääpaino on viranomaisyhteistyössä, tarvittaessa Kumpulainen auttaa myös vesiyhtiön asiakaspalvelijoita vastaamaan asiakkailta tulleisiin yhteydenottoihin.

Tyypilliset kysymykset liittyvät Kumpulaisen mukaan juomaveden laatuun, kuten esimerkiksi outoon makuun tai hajuun.

– Veden juoksutus usein auttaa, koska veden seisominen ja lämpeneminen kiinteistön putkissa voi heikentää veden laatua.

Riskienhallinta ajankohtaista

Ajankohtaista Kumpulaisen työssä on tällä hetkellä Kuopion Veden vedenjakelualueiden riskienhallintasuunnitelmien tekeminen ja valvontatutkimusohjelmien päivitys.

Vesilaitoksiin kohdistuvat uhat ovat viime aikoina konkretisoituneet eri puolilla maata tapahtuneina murtoina, mutta Kuopion Vedellä suunnitelmien päivittämiseen ei liity dramatiikkaa.

Taustalla on vesihuollon riskienhallintaa koskeva lakimuutos, jonka myötä vesiyhtiö toimittaa viranomaisille muun muassa päivitetyt tiedot vesihuollon kriittisistä kohteista.

Esitetään Kumpulaiselle se pakollinen kysymys: Mikä työssäsi on parasta?

– Työ on monipuolista ja päivät ovat vaihtelevia. Välillä on rauhallista tekemistä, mutta aina voi tulla yllättäviä tilanteita, joihin on reagoitava nopeasti.

Vaihtelevuutta työhön tuo myös Kuopion Veden laaja toiminta-alue, joka kattaa Kuopion kaupunkialueen lisäksi taajamia ja maaseutualueita Kuopion ja Siilinjärven ympäristössä. Valvovien viranomaisten tekemät laitostarkastukset vievät Kumpulaista välillä kentälle ja tuovat vastapainoa toimistotyölle.

lev leenakumpulainen 2

Leena Kumpulainen on aktiivinen liikunnan ja ulkoilun harrastaja, jonka löytää luonnosta muun muassa pyöräilemässä, hiihtämässä ja suunnistamassa.

Kriittisen infran asiantuntija

Kumpulainen siirtyi Kuopion Vedelle Jätekukolta, jonka palveluksessa hän työskenteli ympäristö- ja laatuvastaavana. Hän siirtyi siis yhdestä kuntaomisteisesta organisaatiosta toiseen. Tehtävissä on jotain samaa, mutta myös paljon eroavaisuuksia.

– Nykyisessä tehtävässäni asiasisältö on laajempi. Vedentuotanto ja siihen liittyvä sääntely olivat itselleni uusia asioita, joten opeteltavaa on ollut paljon. Meillä on onneksi hyvät toimintamallit ja tiimit, joihin tukeutua.

Yhteistä toimialoille on, että niin jäte- kuin vesihuoltokin ovat tarkkaan säädeltyjä toimialoja, joissa lupa-asioihin liittyvä byrokratia on saman tyyppistä.

”Toimivasta vesihuollosta huolehtiminen on yhteiskunnallisesti merkittävää työtä.”
- Leena Kumpulainen, ympäristoasiantuntija

Nykyisessä tehtävässään Kumpulainen tuntee olevansa yhteiskunnan kriittisten järjestelmien ytimessä.

– Toimivasta vesihuollosta huolehtiminen on yhteiskunnallisesti merkittävää työtä, Kumpulainen kiteyttää.

Ympäristöala veti puoleensa

Kumpulainen on koulutukseltaan ympäristötekniikan insinööri. Ympäristöalan opintoihin hänet veti kiinnostus kestävän kehityksen periaatteita kohtaan, joka heräsi jo kouluvuosina.

Lappeenrantalainen Kumpulainen löysi oman alansa Kuopiosta Savonia-ammattikorkeakoulusta, jossa hän suoritti ympäristöteknologian insinööriopinnot.

Hän kokee saavansa tehdä työtä kestävän kehityksen eteen.

– Jätehuolto ja vesihuolto ovat molemmat työtä ympäristön hyväksi. Molemmat ovat myös aloja, joilla kehitys on ollut huimaa, ja se jatkuu edelleen.

Retkeilemällä irti arjesta

Entä millaisen työkaverin Kuopion Veden henkilöstö sai Kumpulaisesta?

– Helposti lähestyttävän ja uteliaan uusia asioita kohtaan. Mielestäni olen myös hyvä tiimityöskentelijä ja positiivinen tyyppi, Kumpulainen pohtii.

Vapaa-ajallaan Kumpulainen harrastaa ”monipuolisesti kuntoliikuntaa”. Lista on kieltämättä pitkä: pyöräily, tennis, lenkkeily, hiihto, suunnistus ja kuntonyrkkeily. Päälle vielä retkeily ja vaellus.

– Metsässä mieli lepää, ja varsinkin useamman päivän reissuilla pääsee irtautumaan arjesta. Silloin ollaan perusasioiden äärellä. Se on meditatiivinen kokemus.