

Kiinteistön omistaja – tiedäthän vesivastuusi?
Kuopion Vesi vastaa vesijohdon ja jätevesiviemärin rakentamisesta ja kunnossapidosta liittämiskohtaan saakka ja liittyjä liittämiskohdasta kiinteistölle päin. Liittämiskohdat ovat pääsääntöisesti joko kiinteistön rajan läheisyydessä tai runkojohdossa. Liittämiskohta määrittää vastuurajat ja ne määritetään sopimusvaiheessa.
Liittyjän tulee huolehtia tontin vesijohtojen ja viemäreiden ja -viemäreiden kunnosta ja varauduttava uusimaan tonttijohdot, mikäli tarvetta ilmenee.
Kiinteistöllä syntyvät rakennusten perustusten kuivatusvedet ja sadevedet ovat hulevesiä, joita ei saa johtaa jätevesiviemäriin. Hulevesiasioita hallinnoi Kuopiossa Kuopion kaupunkiympäristön palvelualue ja Siilinjärvellä kuntatekniikan suunnittelu.
Jos kiinteistössä ei ole etäluettavaa vesimittaria, tulee vesimittarin lukema ilmoittaa Kuopion Vedelle vähintään kerran vuodessa. Vesimittarilukeman ilmoittaminen käy helpoiten Vesitili-verkkopalvelun kautta.
Lukeman voi ilmoittaa tiheämminkin, esimerkiksi kerran kuukaudessa, jolloin kulutuksen seuraaminen on helpompaa. Tällöin myös mahdolliset piilovuodot tulevat esiin aiemmin, kun vesimittaria tarkkailee säännöllisesti.
Toimiva vesihuolto on osa kiinteistön vastuullista ylläpitoa, joten kiinteistön vesihuolto kannattaa selvittää jo rakennusvaiheessa ja kiinteistökauppojen yhteydessä. Huolto- ja korjaustyöt, kuten esimerkiksi vuotavan tonttijohdon tai vesikalusteiden korjaus, tulee teettää ajoissa. Mittaritilan suojaaminen kylmältä on myös tärkeä toimenpide. Viallisista laitteista tai jäätymisestä johtuvat vesivahingot voivat tulla kalliiksi kiinteistön omistajalle.
