Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
Elintärkeä vesihuolto
Elintärkeä vesihuolto
Pääkirjoitus

Elintärkeä vesihuolto

Usein kun puhutaan vesihuollosta ja vesilaitoksista, muistetaan vain juomavesi ja sen laatu ja turvallisuus. Tärkeitä aiheita ne tietysti ovatkin. Jätevedet katoavat jonnekin viemärin uumeniin, eikä niitä jäädä sen kummemmin murehtimaan.

Jäteveden puhdistuksella on kuitenkin erittäin suuri merkitys ympäristön ja vesien suojelussa, sekä tartuntatautien leviämisen ehkäisyssä. Aikaisemmin ajateltiin vesistöjen hoitavan jätevesien pois kuljetuksen, mutta sillä saatiin monin paikoin pilattua järvivesiemme laatua.

Lehtoniemen jätevedenpuhdistamo otettiin käyttöön vuonna 1974, tasan 50 vuotta sitten. Se on yllättävän lyhyt aika verrattuna siihen, että vesilaitos perustettiin Itkonniemelle jo vuonna 1913, eli 111 vuotta sitten. Lehtoniemen puhdistamoa on laajennettu ja kehitetty moneen otteeseen vuosikymmenten aikana. Myös viemäriverkosto on laajentunut merkittävästi. Kallaveden laatu on selkeästi parantunut puhdistamon ansiosta.

Vaikka prosessit ja automaatiojärjestelmät kehittyvät, on tärkein voimavara kuitenkin työhönsä sitoutuneet työntekijät. Siinä olemme onnistuneet. Olemme myös saaneet hyviä hakemuksia avoinna oleviin tehtäviin. Niistä on ollut helppoa valita parhaat. Työssä viihtymisestä kertoo osaltaan se, että meillä tehdään usein pitkiä, jopa yli 40 vuoden työuria. Tästä lehdessä voit lukea kuinka Jouni ja Leena kertovat työuristaan Kuopion Vedellä.

Kiristyvä lainsäädäntö tuo lähivuosina nipun uusia tiukkoja vaatimuksia ja tarpeita jätevedenpuhdistamon prosessien kehittämiselle. Meidän on kiinnitettävä jatkossa entistäkin enemmän huomiota muun muassa ravinteiden ja haitta-aineiden poistoon, raportointiin ja energiankulutukseen, joten työtä riittää jatkossakin.

Toimivan vesihuollon arvostus on noussut näinä epävarmoina aikoina. Ihmiset ymmärtävät tämän työn merkityksen ja tärkeyden. Meidän tehtävämme on olla tämän luottamuksen arvoisia ja huolehtia toimivasta vesihuollosta myös jatkossa.

Kiitämme asiakkaitamme tästä vuodesta ja toivotamme kaikille hyvää joulunaikaa!

Markku Lehtola
Kuopion Vesi Oy,
va. toimitusjohtaja, tuotantojohtaja