

Puhdasta vettä jo vuodesta 1913
Tutustu Kuopion vesihuollon historiaan.
1913 - Itkonniemen vesilaitos rakennettiin
Ensimmäinen vesilaitos rakennetiin luultavasti pitkälti palolaitoksen tarpeita varten, joka perustettiin samoihin aikoihin. Kuopion puurakenteinen keskusta oli melko kaukana järven rannasta. Vedenkäsittelynä oli hyvin yksinkertainen järviveden hiekkasuodatus, eikä vesi luultavasti ollut nykykriteerein juomakelpoista.
1939 - Alumiinisulfaattisaostus, alkalointi ja klooraus uudessa laitoksessa
Vesi alkoi olla jo oikeaa turvallista talousvettä.
1944 Kemikaalipulan vuoksi pelkkä klooraus käytössä
1959 Juomaveden fluoraus alkoi
Toimeenpiteellä tavoiteltiin erityisesti lasten hammasterveyden paranemista.
1973 - Riistavesi liittyi Kuopioon
1974 - Lehtoniemen jätevedenpuhdistamo
Kallaveden laatu alkoi parantua ja vesien virkistyskäyttö lisääntyi.
1984 - Reposaaren hidassuodatuslaitos
1988 - Hietasalon tekopohjavedenottamo, Itkonniemen keskusvalvomo
Hietasalon vedenottamolla parannettiin vedenlaatua orgaanisen aineen osalta. Vedenkäsittelyprosessissa voitiin luopua liiallisesta kloorin käytöstä. Veden turvallisuus parani.
1992 - Fluoridin syöttö lopetettiin
Fluoria on vaikea annostella talousveden kautta siten, että kaikki saisivat sitä juuri sopivasti. Nykyään lapsille suositellaan fluoritabletteja.
2005 - Vehmersalmi liittyi Kuopioon
2008 - Jänneniemen tekopohjavesilaitos otettiin käyttöön
2011 - Karttula liittyi Kuopioon
2013 - Nilsiä liittyi Kuopioon
2015 - Maaninka liittyi Kuopioon
2017 - Juankoski liittyi Kuopioon
2020 - Kuopion Vesi Liikelaitos ja Siilinjärven kunnan vesilaitos yhdistyivät Kuopion Vesi Oy:ksi
Toiminta-alue laajeni merkittävästi. Kuopion Vedelle tuli kolme uutta vedenottamoa ja jätevedenpuhdistamo.
2021 - Aktiivihiilisuodatus ja UV- ja klooriamiinidesinfiointi otettiin käyttöön Itkonniemen vesilaitoksella
