

Kuopion Veden rakennuskohteet vuonna 2025
Ajankohtaista tietoa ja kartat kuluvan vuoden saneeraustöistä.
- Kuopion Vesi Oy saneeraa Satamakadulla runkojätevesiviemäriä kaivamattomalla menetelmällä. Saneeraus ulottuu Hapelähteen puistolta Väinölänniemellä sijaitsevalle jätevesipumppaamolle asti. Viemärin saneeraus tulee aiheuttamaan haittaa liikenteelle Satamakadulla sekä sen lähiympäristössä.
- Mölymäen kaavamuutosten myötä Kuopion kaupunki rakentaa uutta ja saneeraa vanhaa katua. Kuopion Vesi Oy saneeraa ja rakentaa uutta vesihuoltoverkostoa samassa yhteydessä.
- Etelä-Kuopion uudisrakentamiskohde Hiltulanlahti 3-kaava-alueen rakentaminen jatkuu vaiheilla 4 ja 5. Näiden vaiheiden jälkeen Hiltulanlahden 3-alue on valmis vesihuollon osalta.
- Vehmersalmella Ritoniemen alueella rakennetaan vesihuoltoverkostoa. Alueelle rakennetaan tulevien vuosien aikana yhteensä noin 5 kilometriä uutta paineviemäri- ja vesijohtoverkostoa. Ensimmäisessä vaiheessa vesihuoltoverkostoa rakennetaan noin 2 kilometriä.
- Siilinjärvellä rakentaminen painottuu vuonna 2025 keskustan alueelle. Toritien saneerauksen yhteydessä rakennetaan uutta vesihuoltoa Kuiluntien ja Kasurilantien välille. Myös Kotipolun katusaneerauksen yhteydessä saneerataan vesihuoltoa. Ahmon alueella saneerataan Nilsiäntien sekä Siilinjoen alittavat vesihuoltoverkostot. Harjamäessä rakennetaan uutta vesihuoltoverkostoa Innocumin läheisyydessä. Lisäksi Radantauksen alueella uutta vesihuoltoverkostoa rakennetaan kiertotalousalueelle.
- Viime vuonna alkanut keskustan katujen ja vesihuollon saneeraus Nilsiän Tahkolla jatkuu vuonna 2025 rakennusvaihe 2:lla.
- Juankoskella Tehtaankirkontien saneerauksen yhteydessä uusitaan vesihuoltoverkosto.
- Lisäksi Maaningan Ruuskalansaaressa rakennetaan uutta vesijohtoverkostoa n. 3 kilometriä ja Muuruvedellä uusitaan paineviemäriä n. 1,5 kilometrin verran.
