Esteettömyysvalinnat
Koronaviruksen tartuntariskiä torjutaan Kuopion Vedellä etätöillä sekä tehostetuilla turvaväli- ja hygieniaohjeilla. Näin turvataan toimivat vesihuoltopalvelut myös pandemian aikana.
Koronaviruksen tartuntariskiä torjutaan Kuopion Vedellä etätöillä sekä tehostetuilla turvaväli- ja hygieniaohjeilla. Näin turvataan toimivat vesihuoltopalvelut myös pandemian aikana.
Kun koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti levisi maailmanlaajuiseksi pandemiaksi keväällä 2020, Kuopion Veden hallinnon ja asiakaspalvelun työntekijät siirtyivät monien muiden tavoin toimistolta etätöihin.
Kesän jälkeen asiakaspalvelun henkilöstö on vuorotellut toimistolla ja etätöissä. Marraskuun alusta lähtien asikaspalvelumme toimii pelkästään sähköisesti ja puhelimitse. Näin varmistetaan sekä asiakkaiden että asiakaspalvelun työntekijöiden turvallisuus.
– Verkkosivuillamme voi laittaa vireille muun muassa liittymiseen, omistajanvaihdoksiin ja laskutusosoitteen muutoksiin liittyviä asioita, toteaa talouspäällikkö Tarja Rinne Kuopion Vedeltä.
Asiakaspalveluun voi ottaa yhteyttä myös sähköpostitse, osoitteeseen
– Seuraamme tilannetta ja tarkistamme suosituksia jatkuvasti. Tuoreimmat ohjeet asiointiin löytyvät Kuopion Veden verkkosivuilta, Rinne kertoo.
Kaikki vesihuollon työntekijät eivät suinkaan ole voineet jäädä etätöihin.
Esimerkiksi jätevedenpuhdistamoilla henkilöstöä tarvitaan jatkuvasti paikan päälle varmistamaan, että puhdistamot toimivat ilman häiriöitä.
– Toki hygieniamääräyksiä ja -ohjeita on tarkennettu. Tämä ei kuitenkaan ole puhdistamotyössä uutta, sillä jätevedessä voi aina olla taudinaiheuttajia, joita meidän tulee varoa, korostaa jätevedenpuhdistuksen käyttöpäällikkö Jarmo Hiltunen Kuopion Vedeltä.
Tiedossa ei ole, että kukaan olisi saanut jäteveden välityksellä tartuntaa meillä tai koko Suomessa.
- Jarmo Hiltunen, käyttöpäällikkö
Koronavirusta voi joutua jäteveden mukana jätevedenpuhdistamoille. Nykyisen tiedon mukaan virus ei kuitenkaan säily pitkään ympäristössä elinkykyisenä ja tartuttavana. Siksi on epätodennäköistä, että tauti leviäisi puhdistamojen työntekijöihin tai muihinkaan ihmisiin jäteveden kautta.
– Tiedossa ei ole, että kukaan olisi saanut jäteveden välityksellä tartuntaa meillä tai koko Suomessa.
Kuopion Vesi on mukana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) valtakunnallisessa seurannassa, jossa kartoitetaan koronaviruksen esiintymistä jätevesissä.
Jätevesiseurannan avulla voidaan havaita muutokset koronaviruksen esiintymisessä kaupunkikohtaisesti. Tämä auttaa ennakoimaan ja arvioimaan muutoksia väestön tartuntatilanteessa.
Tutkija Anna-Maria Hokajärvi THL:stä kertoo, että jätevesinäyte voi paljastaa koronaviruksen leviämisen alueelle jo ennen kuin siellä on todettu tautitapauksia.
– Koronaviruksen löytyminen jätevedestä voi toimia varoitusmerkkinä, että epidemian torjuntatoimia on syytä tehostaa. Esimerkiksi oireettomat tartunnat voivat näkyä jätevedessä, hän selittää.
Koronaviruksen esiintymistä tutkitaan mittaamalla puhdistamattomasta jätevedestä koronaviruksen RNA:ta eli geeniperimää.
RNA-testi ei kuitenkaan kerro mitään siitä, onko virus elinkykyinen tai tartuttava. Jätevesinäytteistä ei voida myöskään päätellä, kenellä virus on, vaan kuinka paljon sitä esiintyy viemäriverkoston alueella.
Anna-Maria Hokajärvi työskentelee THL:n vesimikrobiologian laboratoriossa Kuopiossa, jossa analysoidaan koronaviruksen jätevesiseurantaan liittyvät näytteet kaikkialta Suomesta.
Kuopion Lehtoniemen jätevedenpuhdistamon lisäksi näytteet otetaan viikoittain neljältä puhdistamolta: Helsingin Viikinmäeltä, Oulun Taskilasta, Tampereen Viinikanlahdelta ja Turun Kakolanmäeltä. Lisäksi ne otetaan 23 puhdistamolta 2–4 viikon välein. Kaikkiaan jätevesiseurannan piirissä on noin 60 prosenttia suomalaisten tuottamasta jätevedestä.
Jokaisella seurantaan osallistuvalla puhdistamolla on automaattinen näytteenotin, joka ottaa kokoomanäytteen puhdistamattomasta jätevedestä pisara kerrallaan 24 tunnin aikana.
– Kyseessä ei siis ole kertanäyte tietyllä ajanhetkellä, vaan näyte kuvastaa tilannetta yhden vuorokauden ajalta, Hokajärvi kuvailee.
Jokaisella seurantaan osallistuvalla puhdistamolla on automaattinen näytteenotin, joka ottaa kokoomanäytteen puhdistamattomasta jätevedestä pisara kerrallaan 24 tunnin aikana.
Jätevesinäytteet kuljetetaan THL:n vesimikrobiologian laboratorioon kylmälaukuissa. Siellä vajaan desilitran mittaiset näytteet tiivistetään alle yhden millilitran tilavuuteen. Tämä näytetippa analysoidaan laboratoriossa menetelmällä, joka tunnistaa mahdollisen koronaviruksen RNA:n.
Samoilta puhdistamoilta otetaan näytteitä myös väestön huumeiden käytön seurantaa varten. Nämä näytteet kuljetetaan analysoitavaksi THL:n oikeustoksikologian yksikköön Helsinkiin.
Flunssa- ja epidemiakaudella on tärkeää muistaa, että vessanpyttyyn ei saa laittaa esimerkiksi nenäliinoja ja desinfiointipyyhkeitä, saati kertakäyttöisiä kasvomaskeja tai käsineitä. Ne tulee hävittää sekajätteen mukana.
Viemäriin kuuluvat vain tiski- ja pesuvedet, vessapaperi sekä vessahädän lopputuote.
– Kaikki muu on ylimääräistä, joka voi tukkia viemärit. Jos viemäriputki tukkiutuu, jätevesi voi tulvia itse kiinteistöön tai ympäristöön, muistuttaa verkostopäällikkö Jani Koski Kuopion Vedeltä.
Esimerkiksi Lappeenrannassa vessasta alas vedetyt kasvomaskit ja kertakäyttökäsineet tukkivat elokuun lopulla viemäriputken, jonka vuoksi puhdistamatonta jätevettä valui jätevedenpumppaamolta ympäristöön ja läheinen uimaranta jouduttiin laittamaan käyttökieltoon.
– Kuopiossa vastaavaa ei ole vielä sattunut. Toivomme, että asukkaat muistavat hävittää jätteensä oikein myös jatkossa, jotta ikäviltä vahingoilta vältyttäisiin, Koski toteaa.
Kaikki toiminta tähtää siihen, että ihmisille erittäin tärkeä vesihuolto toimii koronavirusepidemian aikanakin normaalisti. Yhdessä voimme vähentää tartuntariskejä ja ehkäistä epidemian leviämistä!
Teksti: Virpi Ekholm
Kuvat: Istockphoto, Mikko Käkelä
Kertakäyttöiset kasvomaskit, desinfiointipyyhkeet ja käsineet kuuluvat roskikseen, eivät
vessanpyttyyn. Jos viemäriputki tukkiutuu, jätevesi voi tulvia kiinteistöön tai ympäristöön.
Nykytiedon perusteella COVID-19-tautia aiheuttava koronavirus ei leviä juomaveden välityksellä. Suomen vesilaitoksilla käytössä olevat vedenkäsittelytekniikat poistavat ja tuhoavat viruksia niin, että juomaveden välityksellä leviävää terveyshaittaa ei synny.
Koronavirusta voi päätyä esimerkiksi ulosteiden mukana jätevedenpuhdistamoille. Virus ei kuitenkaan säily pitkään ympäristössä taudinaiheuttamiskykyisenä, ja siksi taudin leviäminen jäteveden kautta on epätodennäköistä.
Ei ole näyttöä, että koronavirus voisi levitä uima-allasvesien kautta. Uima-altaissa käytetään desinfiointikemikaalina klooriyhdisteitä, joiden ansiosta virukset tuhoutuvat nopeasti uima-allasveteen joutuessaan.
Myös taudin leviäminen luonnonvesien kautta on epätodennäköistä. Riskit liittyvät lähinnä uimareiden lähikontakteihin. Siksi turvaväleistä on syytä pitää huolta myös uintiharrastuksissa.
Lähde: thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/vesi/koronavirus-ja-vesiturvallisuus
– Vesijohtovesi on turvallista, vakuuttaa verkostopäällikkö Jani Koski.
Pisaroita on Kuopion Vesi Oy:n asiakaslehti kotitalouksille. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä.
Kuopion Vesi Oy
Haapaniementie 30
70100 Kuopio
Vaihde 017 185 555
Päivystysnumerot ja muut yhteystiedot löydät verkkosivuiltamme.