Esteettömyysvalinnat

Asiakaspalvelusihteeri Anne Niemilä kokee, että työyhteisö otti hänet vastaan hyvin ja perehdytyskin oli onnistunut.

Vesihuoltoala kiinnostaa erityisosaajia

Kuopion Vesi on suuri vesihuoltolaitos. Henkilökuntaa on kaiken kaikkiaan noin yhdeksänkymmentä. Pitkät työurat ovat alalle tyypillisiä ja työntekijöiden eläköityminen on yleisin syy uusien työntekijöiden rekrytoinneille. 

Kuopion Vesi on suuri vesihuoltolaitos. Henkilökuntaa on kaiken kaikkiaan noin yhdeksänkymmentä. Pitkät työurat ovat alalle tyypillisiä ja työntekijöiden eläköityminen on yleisin syy uusien työntekijöiden rekrytoinneille. 

Vielä jokin aika sitten uusien työntekijöiden löytäminen eläköityvien ammattilaisten tilalle oli yleinen huoli vesihuoltolaitoksissa. Samaan aikaan ala on myös teknistynyt voimakkaasti, joten monen alan erityisosaajia tarvitaan. Kuopiossa huoli on osoittautunut turhaksi, sillä avoimille työpaikoille on ollut runsaasti halukkaita.

– Ala näyttää kiinnostavan ja tuntuu siltä, että meidän työpaikat koetaan jotenkin varmoiksi ja ihmisläheiseksi. Haluttavuutta lisää varmasti henkilökuntamme hyvä henki ja työskentelyilmapiiri, toimitusjohtaja Kirsi Laamanen toteaa.

Vanha tieto talteen

Pitkät työurat tarkoittavat käytännössä sitä, että jopa 30–40 vuotta työtä tehneet ammattilaiset ovat pätevöityneet tehtävissään ja heillä on paljon arvokasta käytännön tietoa, jota ei välttämättä löydy mistään kirjoista tai kansista. Vaikka teknistyminen vaatii erityisosaamista ja alan koulutusta, Kuopion Vesi arvostaa myös kokemusta ja kokemuksen kautta tulleen tiedon säilyttämistä.

– Tämän vuoksi pyrimme siihen, että eläkkeelle lähtevä ja uusi työntekijä työskentelevät jonkin aikaa päällekkäin. Näin voidaan huolehtia hyvästä perehdyttämisestä ja siitä, että vanha arvokas tieto siirtyy.

Kirsi Laamasen mukaan työtehtävien painopiste on vesihuoltolaitoksissa voimakkaasti muuttunut. Edelleen tarvitaan osaavia putkiasentajia ja alan ammattilaisia, mutta sen lisäksi tarvitaan erilaisten ohjelmistojen tuntemusta, sähkö- ja automaatioalan osaamista ja viestintätaitoja. Kuopion Vedellä työskenteleekin monien eri alojen erityistaitajia.

Nykyisin tarvitaan yhä enemmän erilaisten ohjelmistojen tuntemusta, sähkö- ja automaatioalan osaamista ja viestintätaitoja.

Liike-elämästä Kuopion Vedelle 

Asiakaspalvelusihteeri Anne Niemilä tuli Kuopion Veden palvelukseen elokuun alussa. Aiemmin hän on työskennellyt kaupan alalla sihteerinä sekä tehnyt kirjanpitäjän töitä.

– Kiinnostuin avoimesta paikasta ja tiesin, että täällä on hyvä henki. Ei todellakaan ole tarvinnut katua. Päivät sujuvat nopeasti ja olen todella viihtynyt mukavassa työyhteisössä, joka otti minut hyvin vastaan, Anne Niemilä kertoo.

Koulutukseltaan Anne on ylioppilas-datanomi, minkä lisäksi hänellä on taloushallinnon ammattitutkinto. Nämä antavat varsin hyvän pohjan uuteen työhön, mihin hän kertoo saaneensa myös hyvän perehdytyksen.

– Asiakaspalvelusihteerinä työhöni kuuluvat laskutuksiin ja vesimittarin luentaan liittyvät tehtävät, sekä mm. vuosiennusteiden ja laskutusosoitteiden muutokset. Työ on itsenäistä ja saan itse vaikuttaa työpäivieni sisältöön.

– Vaihtelevuutta työhön tuovat asiakaskontaktit. Asiakkaat kyselevät mm. vesilaskuistaan, joiden tulkinta ei aina ole helppoa. Autan ja ohjeistan mielelläni asiakkaita heitä askarruttavissa asioissa, sanoo Anne, jonka vapaa-aika kuluu liikunnan ja perheen parissa.

 

kuopionisotkuvat 9

Suunnitteluinsinööri Tiia Karjalaisella on haastava työ.

Kuntaliitos toi takaisin

Suunnitteluinsinööri Tiia Karjalainen on Kuopion Veden uutena työntekijänä tavallaan paluumuuttaja, sillä hän on opiskeluaikanaan ollut harjoittelijana Kuopion Vedellä, mutta työskentelee nyt Juankosken vesilaitoksella. Kuntaliitoksen myötä hän siirtyy Kuopion Veden työntekijäksi. Kuntaliitos tapahtuu vuoden vaihteessa, mihin asti Tiia on neljä päivää viikossa Juankoskella ja yhden Kuopiossa.

– Odotan tätä innolla, vaikka työmatka kasvaa. Asun edelleen Juankoskella, joten työmatkaan menee noin 40 minuuttia. Vastapainona on kuitenkin tosi haastava työ ja mukava työyhteisö. Alussa teen varmasti Juankosken alueeseen mahdollisesti liittyviä suunnittelutehtäviä, koska tunnen sen alueen parhaiten, mutta jatkossa teen kaikkea sitä, mitä suunnitteluinsinöörin tehtäviin Kuopion Vedellä kuuluukin.

Valmistuttuaan Tiia työskenteli hetken aikaa myös urakoinnin parissa yksityispuolella.

– Olin YIT:llä Helsingissä mm. työmaa- ja laatuinsinöörinä.

Tiian vapaa-aika sujuu kuntoillen ja luonnossa liikkuen sekä tietenkin hoitaen kahta pientä lasta.

 

kuopionisotkuvat 3

Laitosasentaja Jari Savolainen pitää vaihtelevista työpäivistä.

Haastavaan työhön

Laitosasentaja Jari Savolaisella on yli kymmenen vuoden kokemus prosessinhoitajan työstä mm. Stora Ensolla. Nyt hänen asemapaikkansa on Lehtoniemen jätevedenpuhdistamo, mutta työt ovat laajalla alueella, koska vastuulla ovat mm. Vehmersalmen ja Melalahden laitokset, joihin ajomatkaa kertyy tunnin verran.

– Työ on ollut haastavaa ja mielekästä. Uutta opittavaa on ollut paljon, mutta perehdyttäminen on ollut hyvää ja mukava työyhteisö on auttanut kaikessa, sanoo maaliskuun lopussa työt aloittanut Jari.

Hän pitää vaihtelevista työpäivistään, jotka yleensä alkavat Lehtoniemestä.

– Käyn aluksi tietokoneelta läpi laitosten tilanteet ja jos jotain yllättävää on tapahtunut, toimin sen mukaan. Jos kaikki on kunnossa, teen rutiinit suunnitelmien mukaan. Vaikka laitokset toimivat automaattisesti, paikalla on käytävä vähintään kahdesti viikossa.

Vapaa-aika sujuu perheen parissa ja koiran kanssa lenkkeillessä.

 

kuopionisotkuvat 4

Käyttöpäivystäjä Juho Asikainen sai hyvän perehdytyksen työhön.

Kolmivuorotyöhön

Juho Asikainen tuli käyttöpäivystäjäksi toukokuun alussa. Parisen kuukautta hän teki töitä eläkkeelle lähtevän Väinö Räsäsen kanssa.

– Perehdyttäminen onnistui hyvin, koska Väinöllä oli paljon tietämystä työstä, minkä lisäksi hän osasi myös hyvin kertoa kaikesta. Perehdytyksen jälkeen tärkeimmät perusasiat tulivat hyvin tietoon, Juho kertoo.

Hänen mukaansa käyttöpäivystäjän työvuorossa on selkeät rutiinit, mutta joskus voi tulla eteen poikkeustilanteita. Niitä varten on kuitenkin olemassa valmiit toimintaohjeet, joten niistäkin varmasti selviää.

Käyttöpäivystäjän töitä tehdään Itkonniemen valvomossa kolmessa vuorossa. Aamuvuoro alkaa kuudelta ja päättyy kello 14, jolloin päivävuorolainen tulee. Yövuoro alkaa kello 22 ja päättyy vasta aamukuudelta.

– Vuoro alkaa aina sillä, että päivystäjä kertoo vuoroon tulevalle, mitä vuoron aikana on mahdollisesti tapahtunut, sanoo sukellusta ja kitaransoittoa harrastava Juho.

 

kuopionisotkuvat 161116 8

Verkostoasentajat Henri Ojala, Ville Rissanen ja Paavo Miettinen kehuvat työyhteisön hyvää henkeä.

Uusia verkostoasentajia 

Kesän aikana on verkoston vastuualueen uusiin tiloihin tullut kolme uutta työntekijää. Yksi heistä – Henri Ojala – on entuudestaan hyvin tuttu, koska hän on ollut useasti kesä- ja pätkätöissä, ensimmäistä kertaa jo vuonna 2008.

– Olen aina viihtynyt täällä, koska työporukan henki on hyvä. Nyt ryhmä on lisäksi entisestään nuorentunut, joten olen todella tyytyväinen siitä, että olen saanut vakinaisen työn, Henri toteaa.

– Työ on vaihtelevaa. Kahta samanlaista päivää ei ole, koska teemme kaikenlaisia verkostotöitä.

Töiden jälkeen Henrin maailman täyttää musiikki, sillä hän soittaa kitaraa bändissä, joka on erikoistunut metallimusiikkiin.

Verkostoasentaja Paavo Miettiselle työpaikka oli täysin uusi, kun hän tuli työharjoitteluun kesäkuun alusta.

– Perehdyttäminen oli erittäin hyvä ja opiskelu Ylä-Savon ammattiopistossa antoi hyvän pohjan näille töille. Aika töissä on kuitenkin osoittanut, että käytäntö opettaa jatkuvasti lisää, varsinkin, koska työporukan henki on hyvä ja minutkin on otettu tosi hyvin vastaan, Paavo toteaa. Myös hän kiittelee vaihtelevan mielenkiintoista työtä.

Verkostoasentaja Ville Rissanen tekee paitsi asentajan töitä tarvittaessa, myös sitä, mitä hän on tehnyt vuosia ennen siirtymistä Kuopion Vedelle elokuussa, eli kuljettaa suurta kuorma-autoa.

– Päätyöni on ajaa autoa, jota käytetään esimerkiksi verkostojen huuhteluissa ja viemäreiden avauksissa. Se on sikäli tuttua, että olen ajanut rekkaa viimeiset kahdeksan vuotta ja sitä ennen työskennellyt kaivinkoneella.

– En todellakaan ole katunut päivääkään, että tulin tänne töihin. Minulla on entuudestaan paljon tuttuja täällä, kertoo innokkaasti kalastusta ja metsästystä harrastava Ville Kuopion Veden komean tankkiauton vierellä.

 

Tiesitkö?

Kiinnostus vesilaitoksen työpaikkoihin on pysynyt korkealla. Kuopion Vedessä työskentelee mm. seuraavia osaajia:

  • aluepäällikkö
  • asiakaspalvelusihteeri
  • asiakaspalveluvastaava
  • automaatioasentaja
  • automaatioinsinööri
  • hallintosihteeri
  • instrumenttiteknikko
  • kehitysinsinööri
  • kunnossapitoinsinööri
  • kunnossapitoteknikko
  • käyttöinsinööri 
  • käyttöpäivystäjä
  • käyttöpäällikkö
  • laatupäällikkö
  • laborantti 
  • laitosasentaja 
  • mittariasentaja 
  • mittausetumies
  • mittausteknikko
  • projekti-insinööri
  • putkiasentaja
  • putkimestari 
  • suunnitteluavustaja
  • suunnitteluinsinööri 
  • suunnittelupäällikkö
  • suunnittelurakennusmestari
  • sähköasentaja 
  • sähköinsinööri
  • talouspäällikkö
  • toimistosihteeri  
  • toimitusjohtaja
  • tuotantopäällikkö
  • valvontateknikko
  • verkostoasentaja
  • verkostoinsinööri 
  • verkostopäällikkö
  • vesihuoltoinsinööri
  • vesihuoltoteknikko