”Henkiset juureni ovat yhä Kuopion maisemissa”

Puijon Majan parkkipaikalla on kuopiolaisille tuttu mies, Mika Kojonkoski. – Tuntuu enemmän kuin kodilta, kun katselen näitä upeita maisemia ja tuttuja hyppyrimäkiä.

Puijon Majan parkkipaikalla on kuopiolaisille tuttu mies, Mika Kojonkoski. – Tuntuu enemmän kuin kodilta, kun katselen näitä upeita maisemia ja tuttuja hyppyrimäkiä.

Mika Kojonkosken maailmanvalloitus alkoi tavallaan juuri täältä. Suurmäen saaminen aikanaan tähän ainutkertaiseen kansallismaisemaan oli pitkälle hänen työnsä tulosta. Puijolainen mäkihyppy eli Mikan johdolla menestyksen hetkiä, maailmancupin kisat oli saatu kaupunkiin Mikan kansainvälisten suhteiden ansiosta ja  mies toimi myös noiden ensimmäisten kisojen pääsihteerinä. Suurmäen rakennuttaminen oli pienen joukon työtä,  johon vain harva uskoi. Kun mäki lopulta oli monien taisteluiden jälkeen saatu käyttöön 1990-luvun lopussa, ja siinä oli juuri hypätty historian toiset maailmancupkilpailut, sai hän Itävallasta yllättävän puhelun. Soittaja oli legendaarinen Toni Innauer, Itävallan hiihtourheilun pomo, joka pyysi Kojonkoskea maansa historian ensimmäiseksi ulkomaalaiseksi päävalmentajaksi.

Loppu on Suomen ja koko urheilevan maailman tuntemaa historiaa. Joitakuita on saattanut jopa ärsyttää, kun ensin itävaltalaiset ja sitten vielä norjalaiset ovat vieneet televisioruudussa hymyilevän valmentajan johdolla mitaleita ja palkintoja suomalaisten nenän edestä. Ehkä monet kuopiolaiset ovat kuitenkin olleet myös ylpeitä, sillä kyseessähän on Kuopion oma poika, joka edelleen tuntee, että juuret ovat syvällä juuri näissä maisemissa.

– Työ on vienyt muualle, mutta perhe asuu Kuopion Saaristokaupungissa, missä minäkin pyrin olemaan joka viikonloppu ja viihdyn tosi hyvin. Nautin luonnosta, lyhyistä etäisyyksistä, liikuntamahdollisuuksista ja sopivasta rauhasta, siinäkin suhteessa Saaristokaupunki on ihanteellinen paikka asua, sanoo Mika Kojonkoski, joka työskentelee olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtajana.

En mistään hinnasta

Suurmäen juurella tekee ensimmäiseksi mieli kysyä, paljonko tarvitsisi maksaa, että hän taas hyppäisi tuosta mäestä.

– En mistään hinnasta!

– Vielä, kun valmensin juniorimaajoukkueen hyppääjiä, saatoin joskus näyttää jotakin juttuja ja hypätä muutenkin, vaikka olin jo oman urani lopettanut. Sitten vain yhtäkkiä tapahtui jotakin. Kuin olisi nappulasta kääntänyt.

– En tiedä miksi, mutta en enää halunnut hypätä. Ehkä olisin voinut pakottaa itseni, jos olisin saanut jonkinlaisen rohkeuspillerin, mutta jostain syystä en vain enää pystynyt.

– Sen jälkeen näin kuitenkin tosi usein unta siitä, että hyppäsin mäestä ja alamäki katosi alta. Mäkimiehet ymmärtää tuon, muilla saattaa olla vaikeuksia. Sittemmin nekin loppuivat.

Tämän Mika Kojonkoski tunnustaa hymyssä suin, mutta vakavoituu pian ja toteaa, että hyppääminen ei ole leikin asia. Siihen pitää kasvaa, se täytyy hallita ja kropan pitää olla kunnossa.

– Miettikää vaikka sitä, että ajatte moottoritietä satasen nopeudella ja pistätte käden avoimesta ikkunasta. Sitä vauhtia hyppääjä tulee hyppyrin nokalle, jossa häntä imee mäkeen vielä valtava painovoima. Sen jälkeen pitää sekunnin murto-osassa osata tehdä ponnistus. Se kysyy elimistöltä äärimmäistä lihaskoordinaatiota ja hyvää fyysistä kuntoa sekä voimaa.

Kuopio on henkinen kotini

Kuopio on Mika Kojonkosken henkinen koti, jossa hän on asunut 7-vuotiaasta lähtien. Vaikka hänen kotinsa on sittemmin ollut kolmessa muussakin maassa ja hän on opiskellut Jyväskylässä ja liikkunut eri puolilla maata ja maailmaa, Kuopio on edelleen kotikaupunki.

– Katson varmasti tätä kaupunkia nyt hieman toisin silmin, minkä vuoksi näen asioita, jotka voivat jäädä huomaamatta, jos on liian lähellä.

– Kuopio on hieno kaupunki asua. Luonto on upeaa, etenkin sen todelliset helmet Kallavesi ja Puijo, sekä niiden neljä vuodenaikaa. Tämän lisäksi kaupungissa on hyvät urheilupaikat harrastaa kaikkia lajeja, yliopisto, teatteri, runsas tapahtuma- ja kulttuuritarjonta, Kojonkoski luettelee.

Hänelle urheilu on tietenkin tärkeä asia. Takana on ura kilpaurheilijana, menestyvänä mäkivalmentajana ja nyt myös uusi työ tärkeällä postilla Suomen olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtajana. Tässä tehtävässä hänen vastuullaan on koordinoida kansainväliseen menestymiseen tähtäävää huippu-urheilua tavoitteena parempi kansainvälinen menestys, osaamisen kasvattaminen ja urheilun arvostuksen kehittäminen.

– Kyllä Kuopiota voi perustellusti tarkastella myös urheilun kautta. Jääkiekkoseura KalPa on ollut selvässä nosteessa viimeiset kymmenen vuotta, KuPS menestyy jalkapalloilussa ja sillä on todella pitkät ja kunniakkaat perinteet.

– Viime kesänä kaupunki oli myös valtakunnallisen huomion kohteena muun muassa Kalevan kisojen ja Jukolan viestin vuoksi ja talvella on jälleen tulossa mäkihypyn maailmancup. Vaikka suomalaisten menestys on ollut sillä sektorilla laihaa, on syytä muistaa, että olympialaisten viimeinen mäkimitalisti on kuopiolainen Matti Hautamäki.

Norjan mäkijoukkueen päävalmentajana Itävallan Bischofshofenissa vuonna 2007 Mika Kojonkoski heitettiin ilmaan Keski-Euroopan mäkiviikon voiton kunniaksi.

Urheilija kuuluu keskiöön

Mika Kojonkoski on palava urheilumies. Häntä ei tarvitse kuunnella kuin pieni hetki vakuuttuakseen, että juuri hänen pitää johtaa suomalaista huippu-urheilua. Tietoa, kokemusta ja näkemyksiä riittää jaettavaksi, mutta myös sammumatonta tunteen paloa.

– Urheilu on sydämen asia. Tätä liekkiä ei saa sammuttaa urheilijalta eikä valmentajalta. Olin etuoikeutettu saadessani työskennellä huippu-urheilun muutostyöryhmässä ja kuunnella eri tehtävissä olevia ihmisiä eri puolilla Suomea ja toisaalta tutustua kansainväliseen kehitykseen.

– Tulin vakuuttuneeksi, että Suomessa on osaamista, olosuhteita  ja intoa. Me olemme myös vahvasti koulutus- ja tutkimusyhteiskunta, myös urheilussa. Yhteistyö, keskinäinen arvostus ja työssä oppimisen kulttuuri eivät sitä vastoin ole meidän vahvuuksia. Nyt on vain löydettävä parhaat keinot niiden koordinoimiseen, Kojonkoski sanoo.

Työ on vienyt muualle, mutta perhe asuu Kuopion Saaristo-kaupungissa, missä minäkin pyrin olemaan joka viikonloppu ja viihdyn tosi hyvin.

Hänen päällimmäisiä ajatuksiaan on urheilijan nostaminen takaisin keskiöön. Tämä edellyttää Suomessa jonkinlaista henkisen ilmapiirin muutosta. Yleensä urheilija ja hänen vapaaehtoista työtä tekevä valmentajansa sekä vanhemmat pistävät peliin paljon. Tätä panosta tukemaan tarvitaan paras tietämys, jota pitää hyödyntää valtakunnallisesti ja yli urheilulajien.

– Valmennuksen on oltava urheilijaa monipuolisesti tukevaa, henkilökohtaista, innostavaa, minäkuvaa vahvistavaa ja sitovaa, ei mielestäni käskevää.

– Tämän muutoksen aikaansaaminen edellyttää hyvän koulutusverkon rakentamista. Suomessa ei ole mahdollista samanlaiseen systeemiin kuin esimerkiksi Itävallassa, jossa kaupalliset liikuntakoulut pyörittävät junioriurheilua. Meidän oma järjestelmämme on rakennettava kymmenientuhansien vapaaehtoisten varaan, samalla tunnustaen ja eteenpäin rakentaen ammattimaisen valmennuksen mahdollisuuksia.

– Rahan perään huutaminen on turhaa. Meidän on vain paremmalla ja kehittyvällä toiminnalla ansaittava vahvempi paikka yhteiskunnassa, Kojonkoski sanoo.

Laatuaikaa perheen kanssa

Urheilusta puhuminen Puijon perjantaisessa tihkusateessa olisi varmasti jatkunut iltahämäriin, ellei Mika Kojonkosken sydämessä olisi ollut kiire viettämään laatuaikaa oman perheensä kanssa. Hänellä oli sovittu meno KalPan B-junioreissa pelaavan poikansa kanssa. Se on harvinaista herkkua, kuten yhteiset hetket kahden tyttären ja perheen kanssa yleensäkin. Näissä arvokkaissa hetkissä hän ei ole valmentajan roolissa vaan isänä kannustamassa ja tukemassa, kuten niin monet muutkin kuopiolaiset isät ja äidit.

– Kuopiolaiset eivät varmaan aina käsitä kuinka hyvää ja halpaa vettä hanasta saa. Norjassa oli sama juttu, kun ulkomainen pullovesi nousi muotivillitykseksi, Kojonkoski ihmettelee.