Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
Puutarhakadun työmaa on valitettavasti haitannut liikennettä tuntuvasti.

Puutarhakadun saneeraustyö etenee

Puutarhakadun työmaa on yksi Kuopion Veden suurimmista saneerausprojekteista.

Puutarhakadun urakan liikenteelliset haittavaikutukset ovat olleet tuntuvat, koska samaan aikaan on linja-autoasemalla purettu huoltoasema ja vaihdettu sen maa-aines.

Putkimestari Ilkka Malon mukaan on täysin ymmärrettävää, että tämänkaltaiset suuret työmaat herättävät ärsytystä kaupunkilaisissa. Liikenne ruuhkautuu ja kiertoteitä joudutaan käyttämään.

– Nyt urakka sujuu hyvää vauhtia, mutta alussa viivästystä aiheutti yllättävän pehmeä maapohja. Sen vuoksi jouduttiin tekemään suuria paalutustöitä. Toinen hidastus aiheutui huoltamon maa-ainesten vaihdon viivästyksistä. Nämäkin työt olivat odotettua suuremmat, Ilkka Malo kertoo.

Urakka käynnistyi toukokuussa ja vesihuoltotöiden osalta tavoitteena oli saada kaikki vesihuoltotyöt valmiiksi vielä tämän vuoden puolella. Nyt kuitenkin on ollut sen verran hankaluuksia pohjien rakentamisessa, että vesihuolto valmistuu vasta ensi vuoden heinäkuuhun mennessä. Toukokuussa alkaa Puijonkadun / Puutarhakadun risteyksen avaaminen, jolloin saadaan viimeiset putkitukset rakennettua.

– Talven ajaksi kaikki tiet saadaan väliaikaiseen ajokuntoon. Lopulliset päällystystyöt jäävät ensi vuoden kesälle.

Hulevesiä, viemäriä ja vesijohtoputkia

Saneerausurakka alkaa hautausmaan kupeelta, alittaa Maaherrankadun ja jatkuu Asemakadulle. Sille tulee runsaasti mittaa ja se sisältää hulevesiviemäriä, jätevesiviemäriä ja vesijohtoja. Putkien halkaisijat vaihtelevat 0,3 metristä 1,4 metriin. Putkien yhteispituus on noin 1,7 kilometriä.

– Tämän lisäksi hulevesiviemäriin rakennetaan kolme viivytysallasta ennen sadevesien johtamista Maljalahteen, Malo kertoo.

– On tietenkin valitettavaa, että liikenteelle aiheutuu haittaa, mutta putkistoja on pakko saneerata jatkuvasti.