Esteettömyysvalinnat

Pääkirjoitus 2/2013

Hyvä asiakkaamme!

Tämän numeron erikoisteemana on talousvesi: miten vettä Kuopiossa valmistetaan sekä miten kuluttajille turvataan laadukas ja turvallinen talousvesi.

Jotta Kuopion Vesi pystyy turvaamaan asiakkailleen mahdollisimman häiriöttömän vesihuollon, tarvitsemme osaavaa henkilökuntaa ympäri vuorokauden. Tässä lehdessä kerromme Kuopion Veden toiminnasta ja varallaolosta kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä. Kerromme myös siitä, miten kannattaa toimia, jos havaitsee häiriön vesihuollossa.

Kuopiolainen asukas käyttää vettä keskimäärin 130 litraa päivässä.

Kuopiolainen asukas käyttää vettä keskimäärin 130 litraa päivässä. Vesihuolto Kuopiossa maksaa noin 0,5 senttiä/litra. Tämä maksu sisältää talousveden kotiin toimituksen lisäksi myös jäteveden poisjohtamisen ja puhdistamisen jätevedenpuhdistamolla. Kaupasta ostettu vesipullo maksaa noin reilun euron litralta eli 200 kertaa enemmän. Eikä tällä yhdellä eurolla saa veden johtamista kotiin tai jäteveden viemäröintiä ja puhdistusta.

Kuopion Veden lähivuosien suurin yksittäinen investointihanke on pääjätevedenpuhdistamon, Lehtoniemen jätevedenpuhdistamon, saneeraushanke. Hankkeen kustannusarvio on 20 miljoonaa euroa ja työ valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2015 alkupuolella. Hankkeen toteutuksen jälkeen jätevedenpuhdistamo on uudenveroisessa kunnossa ja puhdistamon puhdistusteho paranee entisestään.  Samoin saneerauksen jälkeen puhdistamolla pystytään käsittelemään yhä laajenevan Kuopion jätevedet.

Toivotan kaikille asiakkaillemme hyvää loppuvuotta!

Kirsi Laamanen

Toimitusjohtaja