Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
Kilpailun voittaja Erika Olkku rakastaa veden ja luonnon lisäksi sanoja ja kieltä.

Kerro tarinasi vedestä

Edellisessä Pisaroita-lehdessä julistetun kirjoituskilpailun voittanut Erika Olkku opiskelee lääketiedettä Kuopiossa. Hän on kotoisin Hollolasta, mutta on ihastunut Kuopioon. Yksi syistä tähän on vesi.

– Pidän vedestä valtavastI ja se on minulle ollut lapsesta lähtien tärkeää. Uin säännöllisesti kesät talvet ja olen jopa uinut menestyksekkäästi kilpaa avannossa, Erika Olkku kertoo.

Veden ja luonnon lisäksi hän rakastaa myös sanoja ja kieltä.

– Olen aina kirjoitellut paljon koulutyön ohella. Sen vuoksi halusinkin osallistua Kuopioin Veden kirjoituskilpailuun, kun näin siitä ilmoituksen edellisessä lehdessä.

– Aihe alkoi pyöriä päässä. Se syntyi viime kesän koskettavista työkokemuksista, jotka pistivät tutkiskelemaan itseäni ja omaa elämääni.

– Niin kuin aina käy, olisin halunnut käyttää siihen enemmänkin aikaa, minkä vuoksi lähetin sen hieman epävarmoin tuntein. Voitto oli senkin vuoksi iloinen yllätys ja hieno palkinto tervetullut. Tablettitietokone oli ollut haaveenani jo pitkään, Erika Olkku sanoo.

Tulevan ammattinsa kannalta hän näkee hyvän kielen, sekä kirjoitetun että puhutun, aivan ensiarvoisen tärkeänä asiana.

– Lääkäri joutuu työssään kirjoittamaan paljon ja kommunikoimaan potilaiden kanssa jatkuvasti. Samalla hän kohtaa koko ajan erilaisia ihmiskohtaloita. Tämä pitää häntä jatkuvasti lähellä ihmisyyttä ja elämän keskeisiä asioita. Ehkä juuri tämä selittää sen, että maailmasta löytyy niin monia lääkäreitä, jotka tunnetaan myös kirjailijoina.

– Kirjoittaminen on minulle henkireikä, ja parhaat juttuni syntyvät tavalla tai toisella veden äärellä.