Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
Häiriöilmoitukset asiakkailta yhä tärkeitä
Häiriöilmoitukset asiakkailta yhä tärkeitä
Kuopion Veden Petri Tähtivaara ja Jussi Ryhänen näyttävät, miten vuoto paikannetaan. Petrillä on perinteinen vuotokuuntelulaite, jolla kuunnellaan maanpinnan läpi kuin stetoskoopilla. Harjaantunut käyttäjä tunnistaa vuotokohdan kohinaäänen muutoksesta. Jussi käyttää korrelaattoria, joka vertailee vuotoääniä automaattisesti ja kertoo, missä vuoto on.

Häiriöilmoitukset asiakkailta yhä tärkeitä

Verkoston viat ja häiriöt saadaan edelleen usein tietoon aktiivisten asiakkaiden ilmoitusten kautta. Verkostonhallintaa kehitetään kuitenkin kaiken aikaa ja häiriöpaikannusta tehdään sekä vesi- että viemäriverkostossa.

Haisee ja kaivosta tulvii, epätavallinen maaperän kosteus, kirkasta vettä virtaamassa. Siinä havaintoja, jotka viittaavat usein joko viemäri- tai vesijohtoputken vikaan.

Kuopion Veden verkostoinsinööri Janne Paldanius kannustaa ihmisiä edelleen ilmoittamaan kaikesta vähänkin epäilyttävästä.

– Vaikka häiriöpaikannusta kehitetään kaiken aikaa, on tärkeää, että ihmiset ottavat matalalla kynnyksellä yhteyttä vesilaitokselle, jos he epäilevät putkirikkoa tai tukoksia. Käymme aina tarkastamassa tilanteen paikan päällä.

Vesihuollon toimivuuden kannalta on olennaista, että tieto toimintahäiriöistä kulkeutuu vesilaitokselle mahdollisimman nopeasti. Putkistorikot voivat aiheuttaa merkittäviä omaisuusvahinkoja.

Verkostosta huolehtiminen on vesilaitokselle tärkeää myös siksi, että siinä on kiinni suuri osa laitoksen omaisuudesta. Jotta investointeja voidaan kohdistaa oikein ja järkevästi, on kuntotietojen saanti olennaista.

– Pelkkä ikä ei voi olla investoinnin ratkaisuperuste, sillä toisinaan vanhatkin putket toimivat moitteettomasti. Koska verkosto on Kuopion Veden alueella todella laaja, korjaustoimet on voitava kohdistaa niihin putkiin, jotka saneerausta tarvitsevat. Yhtä lailla suhteellisen nuoresta linjasta voi tulla jatkuvasti vikailmoituksia, Paldanius sanoo.

Mitta-asema havaitsee tukokset

Vesihuoltoverkoston häiriöitä paikantavat tavallisten ihmisten lisäksi tietenkin kentällä työskentelevät asentajat ja muut vesilaitoksen työntekijät. Asentajat havaitsevat häiriöitä perustyössään kaiken aikaa, ja selkeästi korjattavissa olevat asiat hoidetaan kuntoon saman tien. Jos vikoja havaitaan jollakin linjastolla vähän väliä, linja laitetaan saneerauslistalle.

Etenkin viemäriverkoston vioista saadaan jo nyt paljon tietoa myös erilaisten sovellusten avulla. Kuopion Veden kaikki pumppaamot ja jäteveden mitta-asemat on liitetty Neuroflux-järjestelmään, jonka avulla voidaan havaita poikkeamia sekä vesijohto- että viemäriverkostossa.

Neurofluxin käyttöä on kehitetty reilun vuoden ajan, ja Paldaniuksen mukaan järjestelmä on nyt saatu hiottua Kuopion Vedelle sopivaksi. Järjestelmä on käytössä päivittäin ja etenkin sulan maan aikaan se näyttää hyvin vuotovesikohteet ja viemäritukokset.

Järjestelmään tulee tietoa muun muassa noin vuoden verran käytössä olleilta viemäriverkoston mitta-asemilta. Osa asemista on kiinteitä, osa mobiileja asemia, joiden paikkaa voi vaihtaa tarpeen mukaan. Mitta-asemat vahtivat jätevesiverkostossa kulkevan veden pinnan korkeutta paikoissa, joissa on aiemmin ollut tukoksia tai suuria määriä esimerkiksi vuotovesiä. Neuroflux vertaa uutta mitta-aseman tietoa normaaliin ja ilmoittaa poikkeamat.

– Saamme siis tiedon muutoksista ja osaamme mennä selvittämään tilannetta. Etenkin keväisin Neurofluxin tiivis seuraaminen on todella hyödyllistä. Sen avulla voidaan jopa hiukan ennakoida tilanteita ja estää vahinkoja, Paldanius kertoo.

Järjestelmä tunnistaa myös sadevesien aiheuttamia tulvimisia. Niiden havaitseminen on tärkeää, sillä sadeveden turha pumppaaminen kuluttaa ylimääräistä energiaa.

iso hairiopaikannus 2

Janne Paldanius esittelee Neuroflux-järjestelmää.

Tutkimusryhmä etsii ongelmakohtia

Ensi kesänä Kuopion Vedellä on tarkoitus valjastaa asentajista tutkimusryhmä, joka hoitaa häiriöalttiiden alueiden verkoston tutkimista. Liikuteltavia mitta-asemia viedään eri paikkoihin, alkuun keskustan alueelle, myöhemmin myös muualle.

Häiriöpaikannuksen kehittämisen lisäksi viemäriverkoston tukoksia estetään jatkuvalla kunnossapidolla niissä kohteissa, joissa ongelmia esiintyy usein. Vaikka vuoto- ja tukosongelmien ennakointi on verkostotyössä hankalaa, sen eteen tehdään paljon.

Häiriöpaikannus kehittyy myös sitä mukaa, kun putkistoja saneerataan. Tiettyihin solmupisteisiin asennetaan mitta-asemia, joista voidaan lukea virtaamia ja niiden muutoksia, ja näiden tietojen avulla tunnistetaan poikkeamat.

Kehitystä tapahtuu myös vesijohtoputkien vuotojen paikallistamisessa. Perinteinen vuotokuuntelulaite vaatii käyttäjänsä harjaantumista, jotta vuotavan putken kohinan pystyy kuulemaan asvaltin tai nurmikon läpi. Uudet korrelaattorit eivät vaadi enää kuulon harjaannuttamista, sillä ne määrittävät vuodon sijainnin automaattisesti tutkittavalta putkilinjalta.

Käyttöön on tulossa myös lisää niin sanottuja kiinteitä vuotologgereita, joita voidaan asentaa eri puolille verkostoa venttiilin karan tai palopostin päähän. Niiden avulla saadaan kerättyä tietoa mahdollisista vuotokohdista.

– Häiriöpaikannuksen merkitys korostuu tulevina vuosina, kun verkosto ikääntyy. Vikoja tulee todennäköisesti yhä enemmän, ja on tärkeää saada konkreettista tietoa putkien kunnosta ja saneeraustarpeista. Näin investoinnit voidaan kohdentaa niihin osiin verkostoa, joissa korjaustarpeita todella on, Paldanius kertoo.

Vaikka häiriöiden paikannustekniikka kehittyy, asiakkaiden vikailmoitukset tai epäilyt putkirikoista otetaan Paldaniuksen mukaan vesilaitoksella edelleen mielellään vastaan.

iso hairiopaikannus 3

Häiriöpaikannuslaitteet esittelyssä.

iso hairiopaikannus 4

Neuroflux etsii poikkeamia ja paikantaa hyvin vuotovesikohteet ja viemäritukokset.