Esteettömyysvalinnat

Kysy vedestä

1. Kuinka kotitaloudet voivat varautua vedenlaatuhäiriöihin?

Ennalta ilmoitettuihin vedenlaatuhäiriöihin kannattaa varautua varaamalla vettä ennakkoon yleensä noin kolmen päivän elintarvike- ja juomavesikulutusta varten kerrallaan, eli noin 4–5 l/henkilö/päivä. Parhaiten vesi säilyy pimeässä ja viileässä. Kuopion Vesi järjestää häiriöiden aikana tarvittaessa vedenjakelua siirrettävillä vesisäiliöillä. Väliaikaisten jakelupaikkojen sijainnista ja käyttöönotosta tiedotetaan aina erikseen häiriötiedotteissa Kuopion Veden verkkosivuilla ja Facebookissa.

2. Mistä värjääntyneen veden ruskea väri johtuu?

Veden värjääntyminen johtuu vesijohtoverkostoon ajan myötä kertyneiden rauta- ja mangaanipitoisten saostumien irtoamisesta ja sekoittumisesta talousveteen. Kuopiossa vedenkäsittelyssä käytetään myös alumiinia, joten myös alumiinipitoisuus voi olla koholla. Saostumat voivat irrota, kun verkostossa tapahtuu paineiskuja tai äkillisiä virtaussuunnan muutoksia. Verkoston käyttöön liittyvissä laatuhäiriöissä veteen ei pääse muuta ylimääräistä, joka aiheuttaisi erityisen riskin terveydelle.

3. Mitä värjääntyneellä vedellä voi tehdä?

Normaaliin peseytymiseen perusterveelle iholle vettä voi käyttää, jos veden väri on hyväksyttävissä. WC:n huuhteluun vettä voi käyttää myös normaalisti. Värjääntynyttä vettä ei suositella käytettävän juomavetenä ihmisille tai eläimille.

Toimituskuntamme valitsi asiakkaiden usein esittämistä kysymyksistä nämä vastattavaksi tähän lehteen, mutta mitä muuta haluaisit kysyä vedestä tai vesihuollosta? Lähetä kysymyksesi sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai tämän verkkolehden palautelomakkeella.