Esteettömyysvalinnat

Lue vesimittaria oikein

Myös vesimittarin lukemailmoituslomake sisältää jatkossa selkeämmän ohjeen vesimittarin lukemisesta.

Asiakkailla on käytössä ulkonäöltään jonkin verran poikkeavia mittareita. Niiden lukemiseen pätevät kuitenkin samat ohjeet.

Tärkein osa vesimittaria on sen keskellä oleva muuttuvista numeroista koostuva varsinainen mittariosa, joka mittaa kulutettuja vesikuutioita (m3). Joissakin malleissa saattaa olla myös desimaaleja, jotka näkyvät punaisina numeroina. Niitä ei kuitenkaan ilmoiteta, vaan pelkästään täydet kuutiot, eli mustat numerot. Numerot luetaan vasemmalta oikealle.

Vesimittarilukeman voi ilmoittaa postittamalla lukemailmoituslomakkeelta irrotettavan ilmoituskortin, jonka postimaksu on valmiiksi maksettu tai ilmoittamalla sen verkkosivuillamme, www.kuopionvesi.fi.

Kiinteistön vedenkulutusta on hyvä seurata mittarilukemasta säännöllisin väliajoin myös lukemavälillä mm. mahdollisten vuotojen havaitsemiseksi.

Mikäli laskuihin tai mittarinluentaan liittyen ilmenee kysyttävää, voi aina olla yhteydessä asiakaspalveluumme.