Esteettömyysvalinnat

Kirsi Laamasen mukaan Kuopiossa vesihuoltoverkosto on hieman keskimääräistä paremmassa  kunnossa.
Kirsi Laamasen mukaan Kuopiossa vesihuoltoverkosto on hieman keskimääräistä paremmassa  kunnossa.

Vesihuoltoverkosto kaipaa kunnostusta

Kuopion Vesi käyttää tänä vuonna noin 2,5 miljoonaa euroa vesijohto- ja viemäriverkoston saneeraukseen. Summa on iso, mutta asiantuntijoiden mukaan se tulisi kaksinkertaistaa, jotta verkosto ei pääsisi tulevaisuudessa rapistumaan.

Kuopion Vesi käyttää tänä vuonna noin 2,5 miljoonaa euroa vesijohto- ja viemäriverkoston saneeraukseen. Summa on iso, mutta asiantuntijoiden mukaan se tulisi kaksinkertaistaa, jotta verkosto ei pääsisi tulevaisuudessa rapistumaan.

– On todella tärkeää, että pidämme vesihuoltoverkoston kunnossa. Jos sen osat pääsevät rappeutumaan, vesikatkot ja veden laadun häiriöt lisääntyvät ja jätevettä voi päästä valumaan vesistöihin, toteaa Kuopion Veden toimitusjohtaja Kirsi Laamanen.

Valitettavasti vesihuoltoverkoston kunnostaminen on kallista puuhaa. Jos saneerausinvestointeja lisätään, myös asiakkaiden vesimaksuja joudutaan korottamaan.
Kuopion Vesi käyttää investointeihin noin 10 miljoonaa euroa vuodessa, mikä on lähes puolet liikelaitoksen liikevaihdosta. Samasta rahapotista kilpailevat uuden vesihuoltoverkoston rakentaminen ja laitosinvestoinnit.

– Kuopiossa rakennetaan vilkkaasti uusia asuin- ja teollisuusalueita, joihin on tuotava puhdas vesi ja viemärit. Se raha on tietysti pois saneerauksista, Laamanen huomauttaa.

Ongelma koskee koko Suomea

Viime vuonna Kuopiossa rakennettiin noin kahdeksan kilometriä uutta vesijohto- ja viemäriverkostoa. Vanhaa verkostoa saneerattiin noin kilometrin verran.
Kaikkiaan Kuopiossa on vesihuoltoverkostoa noin 1 700 kilometriä. Kiireellisin korjaustarve on ikääntyneillä, 60–70 vuotta vanhoilla päävesijohdoilla. Niitäkin on Kuopiossa yli 15 kilometriä.

Kuopio ei kamppaile ongelman kanssa yksin: koko maassa on kertynyt huolestuttavan paljon vesihuoltoverkoston saneerausvelkaa. Se tarkoittaa, että vesi- ja viemärijohtoja on uudistettu hitaammin kuin verkoston kunto heikkenee.

– Suomessa saneerataan vesijohto- ja viemäriverkostoa noin 900 kilometriä vuodessa. Kuntaliiton ja Vesilaitosyhdistyksen arvion mukaan tarve olisi nykyiseen verrattuna kolminkertainen, Kirsi Laamanen kertoo.

Ikä ei kerro kaikkea

Hyvä uutinen on, että Kuopiossa vesihuoltoverkosto on hieman paremmassa kunnossa kuin Suomessa keskimäärin.

Esimerkiksi verkoston vuodoista kertova vesihävikki on keskimääräistä vähäisempää. Vanhaa verkostoa myös saneerataan koko ajan, ja se tehdään suunnitelmallisesti. Vanhimmat osat Kuopion vesihuoltoverkostoa ovat jo sata vuotta vanhoja. 40–50 vuotta vanhat putket voivat kuitenkin olla niitä huonommassa kunnossa.

– Sotien jälkeen verkostoja jouduttiin rakentamaan paljon ja nopeasti kasvavan väestön tarpeisiin. Putkimateriaalin laatukin vaihteli huomattavasti. Putken kestävyyteen vaikuttaa myös maaperä, joka voi syövyttää metalliputkia suojaavasta pintakerroksesta huolimatta, Laamanen kuvailee.

Verkoston ikää enemmän sen kunnosta kertovatkin vesijohtovuodot. Niitä sattui Kuopiossa viime vuonna 12, mikä on verkoston kokoon nähden melko vähän. Viime vuosina Kuopio on kasvanut kuntaliitoksin, ja saneerattavaa vesihuoltoverkostoa on aiempaa enemmän.

Kuopiossa rakennetaan vilkkaasti uusia asuin- ja teollisuusalueita, joihin on tuotava puhdas vesi ja viemärit. Se raha on tietysti pois saneerauksista.