

Vanessa ja Karoliina taiteilivat iloiset ankat
Ekaluokkalaisten ideoimat ankkahahmot seikkailevat nyt Kuopion Veden viestinnässä.
Tyttöankalla on violetti kassi, iloisen punainen pystytukka ja keltaisia tähtiä puserossaan. Poika-ankka on puolestaan tummissa työvaatteissa, valmiina erilaisiin työtehtäviin. Työkalutkin ovat mukana Ankka-vesilaitoksen pirteässä punaisessa salkussa.
Nämä seitsenvuotiaiden luokkatoverusten Vanessa Gabelin ja Karoliina Lehikoisen taiteilemat ankkahahmot voittivat Kuopion Veden järjestämän piirustuskilpailun Kuopion alakoulujen ekaluokkalaisille. Ne seikkailevat jatkossa graafikko Juha Hellströmin piirtäminä Kuopion Veden Pisaroita-lehdessä ja muussa viestinnässä.
Vanessa ja Karoliina ilahtuivat kovasti voitostaan. Palkinnoksi he saivat kehystetyt taideteoksensa sekä 50 euron lahjakortit kirjakauppaan. Niillä nuoret taiteilijat voivat ostaa vaikkapa lisää piirustustarvikkeita.
– Aion ostaa kirjakaupasta värityskirjan, Vanessa suunnitteli tuoreeltaan. Karoliina ei vielä ollut päättänyt, mihin käyttäisi palkinto-summan, mutta sille löytyisi varmasti käyttöä.
Kilpailuun tuli noin 80 piirustusta, joista voittajakaksikko valittiin. Raati oli valinnasta yksimielinen, sanoo Kuopion Veden toimitusjohtaja Kirsi Laamanen.
– Piirustuskilpailun aiheena oli ”Vesi-Ankka”, joka seikkailee vesilaitoksen julkaisuissa. Tarkempaa tehtävänantoa ei ollut, vaan valta annettiin lasten mielikuvitukselle, Laamanen kertoo.
Kuopion Vedellä on jo aiemmin ollut ankka-aiheinen maskotti, Aapo-pehmolelu, joka on kulkenut mukana henkilökunnan retkillä. Sen pohjalta saatiin idea ankka-hahmosta, joka esiintyisi lehden sivuilla ja esimerkiksi vesilaitoksen verkkosivuilla.
Mitähän ankkaneiti ja -herrasmies seuraavaksi keksivät?