Esteettömyysvalinnat

Skip to main content

Pääkirjoitus 1/2014

Hyvä asiakkaamme!

Vesihuoltoverkostojen saneeraukseen on panostettava, muuten niiden kunto ja samalla koko vesihuollon palvelutaso heikkenee. Verkostot ovat keskeisin osa vesihuoltopalvelua, sillä vesijohtoverkoston kautta asiakas saa talousveden käyttöönsä ja viemärin kautta jätevesi johdetaan pois asiakkaalta. Vesijohtoverkoston rappeutu-minen voi aiheuttaa vesikatkoja ja vedenlaatuhäiriöitä. Viemäriverkoston huono kunto saattaa aiheuttaa vuotoja ja jätevesipäästöjä vesistöön.

Suomea rakennettiin voimakkaasti  1940–60-luvuilla. Tuolloin rakennetut verkostot ovat nyt saneerausiässä.

Suomessa ja myös Kuopiossa vesihuoltoverkostoa saneerataan vuosittain suunnitelmallisesti. Mutta vaikka Suomessa vesihuoltoverkostoa saneerataan noin 900 kilometriä vuodessa, tarve olisi jopa kolminkertainen. Tämä saneeraustarve merkitsee mittavaa panostusta saneerausinvestointeihin lähivuosina.

Kuopion Vedellä on vesihuoltoverkostoja tällä hetkellä noin 1500 km. Huollettavien verkostojen pituus lisääntyy vuosittain kuntaliitosten sekä uusien rakennettavien asuin- ja elinkeinoalueiden myötä. Uutta vesihuoltoverkostoa rakennetaan vuosittain noin 10 km ja vanhaa verkostoa uusitaan 4–6 km.

Vesihuoltoverkostoja ei kannata jättää rappeutumaan, vaan niitä on saneerattava suunnitelmallisesti.

Vesihuoltoverkostoja ei kannata jättää rappeutumaan, vaan niitä on saneerattava suunnitelmallisesti. Näin pystytään turvaamaan hyvä vesihuollon taso myös tulevaisuudessa.

Toivotan kaikille asiakkaillemme hyvää kesää!

Kirsi Laamanen

Toimitusjohtaja