Esteettömyysvalinnat

Jätevedenpuhdistamon uudet altaat valmistuvat hyvää vauhtia.

Lehtoniemen saneeraus etenee aikataulussa

Lehtoniemen jätevedenpuhdistamon uudet altaat ja uusi jälkisuodatusyksikkö otetaan käyttöön kesäkuussa ja uusi hiekanerotusyksikkö valmistuu vuoden lopussa.

Laitoksen toiminta on jatkunut mittavista rakennustöistä huolimatta koko ajan. Kesällä 2013 alkaneen saneerauksen valmistuttua puhdistamo on täysin uudistunut, ja mikä tärkeintä, puhdistustulos on entisestään parantunut.

– Erityisen iloinen olen myös siitä, että lähistölle syntynyttä uutta asutusta haitannut melu saadaan kuriin. Maaliskuun lopulla tehty koekäynnistys osoitti, että uusien ilmastuskompressoreiden aiheuttama ääni on jopa vähäisempää kuin sähkökeskuksen äänet, kertoo Mika Penttinen Kuopion Vedestä.

Energia omasta takaa

Lehtoniemen jätevedenpuhdistamo on Kuopion keskuspuhdistamo, jossa tällä hetkellä käsitellään noin 80 000 asukkaan sekä teollisuuden jätevedet. Puhdistamo oli saneerattava, koska uudet lupaehdot tiukentavat voimassa olevia puhdistusvaatimuksia etenkin ammoniumtypen ja fosforin poiston osalta. Lisäksi käyttöikänsä päässä olevia koneita ja laitteita oli uusittava sekä puhdistamon yleistä energia- ja kustannustehokkuutta parannettava.

– Saneerauksen jälkeen laitos on lämmön ja sähkön tarpeen osalta entistäkin omavaraisempi, Penttinen sanoo.

Saneerausten yhteydessä on uusittu myös automaatiojärjestelmä ja tehty koko laitosta koskevia mittavia sähkötöitä. Puhdistamo on remontin valmistuttua lähes uutta laitosta vastaava.

Työt käynnistyivät allas- ja jälkisuodatusyksikön laajennuksilla. Tällä hetkellä ilmastus-  ja jälkiselkeytysallaslaajennukset ovat loppuasennuksia vaille valmiina ja laajennusosista myös jälkisuodatusyksikön valmistuminen lähenee. Uusien altaiden ja jälkisuodatusyksikön käyttöönotto ajoittuu kesäkuulle 2014. Rakenteilla on myös uusi hiekanerotusyksikkö vanhan rinnalle.

– Saneerausten yhteydessä on uusittu myös automaatiojärjestelmä ja tehty koko laitosta koskevia mittavia sähkötöitä. Perustellusti voidaankin sanoa, että Lehtoniemen puhdistamo on remontin valmistuttua lähes uutta laitosta vastaava, Mika Penttinen sanoo.

Rakennettu vuonna 1974

Lehtoniemen jätevesipuhdistamo on aktiivi-lieteperiaatteella toimiva rinnakkaissaostuslaitos, jonka fosforinpoistoa on tehostettu esisaostuksella. Lietteet käsitellään mädättämällä, mistä saadulla kaasulla tuotetaan laitokselle lämpöä ja sähköä omiin tarpeisiin.

Puhdistamo on rakennettu vuonna 1974 ja sitä on viimeksi saneerattu 1988, jolloin puhdistamolle rakennettiin mm. mädättämöt kaasunkäsittelylaitteineen ja uudistettiin lietteenkäsittelyjärjestelmää.

– Nyt tehtävän saneerauksen laajuutta kuvaa hyvin myös se, että laitoksen allastila kasvaa lähes 40 prosentilla, Mika Penttinen sanoo.