Esteettömyysvalinnat

Kuvassa Kuopion Veden asiakaspalvelussa työskentelevät Anita Pitkänen (vas), Annika Rautanen ja Marjut Rojo-Saavalainen.

Asiakkaiden palveluksessa

Kuopion Veden asiakaspalvelussa asiakkaita palvelee kaksi asiakaspalvelusihteeriä sekä yksi vesihuoltoinsinööri. Tehtäväjako on selvä, mutta kaikki vastaavat kysymyksiin, joita voi esittää joko puhelimitse tai sähköposteilla.

Kuopion veden asiakaspalvelussa työskentelevät asiakaspalvelusihteerit Marjut Rojo-Saavalainen ja Anita Pitkänen sekä vesihuoltoinsinööri Annika Rautanen. Asiakaspalvelun toimitilat sijaitsevat kaupungin virastotalon alimmassa kerroksessa Suokadulla. Puhelimet ovat ahkerassa käytössä, kun asiakkaat kyselevät neuvoja esimerkiksi liittymisasioista tai asennuksista sekä tietenkin vesilaskuista, jotka saattavat mittariluennan jälkeen herättää runsaasti kysymyksiä.

– Me olemme täällä asiakkaitamme varten ja meille voi aina soittaa ja kysyä kaikista Kuopion Veteen liittyvistä asioista. Paljon valmiita vastauksia löytyy myös meidän omilta verkkosivuiltamme, osoitteesta www.kuopionvesi.fi, mutta toimistoaikaan me vastaamme mielellämme myös henkilökohtaisesti, korostaa vesihuoltoinsinööri Annika Rautanen.

Me olemme täällä asiakkaitamme varten ja meiltä voi kysyä kaikista Kuopion Veteen liittyvistä asioista.

– Sama pätee vesilaskuihin. Vesilaskut ovat joskus mutkikkaita tulkita, mutta mielellämme me vastaamme ja selvitämme, jos lasku herättää kysymyksiä. Virheitä laskuissa on todella harvoin, vaikka niitä lähtee kerralla noin 8 500. Yleensä laskujen sisältö myös selviää, kun se käydään puhelimessa yhdessä läpi, sanoo asiakaspalvelusihteeri Anita Pitkänen.

Sähköposti on nopea

Toimistoaikaan asiakaspalveluun voi soittaa kello 15.30 asti (kesäaikana klo 15.00 saakka). Sen jälkeen voi toki asioida Internetin kautta lähettämällä palautelaatikon välityksellä kysymyksiä tai käyttämällä suoraa sähköpostia joko asiakaspalvelun henkilökohtaisiin sähköposteihin tai yhteiseen osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

– Jos esittää kysymyksiä www-sivujen palautelaatikon kautta, pitää muistaa ilmoittaa myös oma sähköpostiosoite tai puhelinnumero, jos haluaa, että vastaamme kysymykseen. Sähköpostiin sen sijaan meidän on helppo vastata, ja sen me pyrimme tekemään mahdollisuuksien mukaan heti seuraavana päivänä, Annika Rautanen sanoo.

Annikan mukaan hänen omasta erikoisalastaan liitoksista ja liittymien tarkistuksista tulee runsaasti kyselyitä, mikä onkin mielekästä.

– Kannattaa mieluummin kysyä etukäteen, jottei asioita tarvitse tehdä moneen kertaan.

Paljon valmiita vastauksia löytyy omilta verkkosivuiltamme osoitteesta www.kuopionvesi.fi, mutta toimistoaikaan me vastaamme mielellämme myös henkilökohtaisesti.

Lukemien ilmoittamiselle monta tapaa

Laskutusasioita hoitavan Anita Pitkäsen päivät ovat kiireisiä, kun vesimittareiden luentakortit ovat lähteneet.

– Ne postitetaan neljässä erässä siten, että jokainen saa kortin kerran vuodessa. Lukeman ilmoittamiseen on kuitenkin monta tapaa, koska haluamme, että toimenpide olisi kaikille helppoa. Kortin voi lähettää postitse, lukeman voi ilmoitta puhelimitse tai lähettää tiedon sähköpostitse. Meille sopii kaikki, asiakas päättää, mikä hänelle on helpointa, Anita Pitkänen korostaa.

– Kulutuslukemien ilmoittaminen on välttämätöntä, koska laskutus rakentuu sekä arviosta että tasauslaskusta ja perustuu ilmoitettavan mittarilukeman perusteella laskettavaan todelliseen kulutukseen. On asiakkaan etu, että hän ilmoittaa lukeman säännöllisesti, jotta ei maksa liian suurta arviolaskua tai kerrytä turhaan tasauslaskua.

– Mittarilukema on myös hyvä kontrolli mahdollisten vuotojen varalta. Järjestelmä huomauttaa, jos kulutus poikkeaa +/- 5 prosenttia ennusteesta. Otan yhteyden asiakkaaseen ja pyydän tarkistamaan lukeman. Joskus on tämän ansiosta selvinnyt, että asiakkaan putkistossa on ollut vuoto, joka on sen jälkeen saatu korjatuksi, Anita Pitkänen kertoo.

Ilmoitukset kiinteistön myynnistä tai ostosta

Asiakaspalvelusihteerit muistuttavat, että kiinteistön vaihtaessa omistajaa on siitä tehtävä ilmoitus Kuopion Vedelle.

– Kun asiakas muuttaa kiinteistöstä, hänen pitää irtisanoa sopimuksensa ja ilmoittaa uusi osoitteensa, jotta pystymme lähettämään tasauslaskun oikeaan osoitteeseen. Sekaannusten välttämiseksi muutokset on syytä ilmoittaa nopeasti, koska laskutusväli on pitkä.

Kuopion Veden asiakaspalvelusihteerit ovat kokeneita ja he ovat tehneet pitkään työtään.

– Asiakkaat ovat tämän työn suola. Olen ollut asiakaspalvelutyössä aina ja siitä minä pidän, Anita Pitkänen kiteyttää.

 

ASIAKASPALVELU

Vesihuoltoinsinööri Annika Rautanen 

  • puh. 044 718 5353
  • Liittymisasiat ja -sopimukset sekä tonttijohtojen asennustarkastukset

Asiakaspalvelusihteeri Marjut Rojo-Saavalainen

  • puh. 017 185 354
  • Liittyjänvaihdokset

Asiakaspalvelusihteeri Anita Pitkänen

  • puh. 017 185 357
  • Laskutus ja vesimittarilukemailmoitukset