44 vuotta putkiasentajana

Putkiasentaja Tuomo Laakkonen tuli Kuopion kaupungille töihin suoraan ammattikoulusta kesäkuussa 1969. – Kyllä työt ovat näiden vuosien aikana muuttuneet. Alussa oli jopa hevosia käytössä, Tuomo muistelee.

Lokakuussa eläkkeelle siirtyvä Tuomo Laakkonen muistaa vielä hyvin ne ajat, kun hän 44 vuotta sitten aloitti työt Kuopiossa. Työvaatteita ei talon puolesta ollut kuin ohut haalari ja kumisaappaat, joten omia vaatteita piti pitää, jos ei haalareilla tarjennut.

– Kesällä kaikki meni vielä hyvin, mutta talvipakkasilla vanhat jermut vähän naureskelivat, kun me nuoret värjöttelimme farkuissa. Itse he osasivat varustautua ulkotöihin kunnon nahkaturkiksilla.

– Nykyisin eivät pakkaset enää haittaa. Ulkona on kiva tehdä töitä, sillä työn puolesta saadut kunnon lämpöhaalarit pitävät kovankin pakkasen loitolla. Vain syksyinen räntäsade harmittaa. Se kastelee ihan kaiken ja tekee työstä ikävää. Muuten ulkotyöt ovat varsin mukavia, koska saa olla raittiissa ilmassa, Tuomo sanoo.

Putkien sulatuksia

Alkuaikoina talvisin eniten töitä teettivät putkien jäätymiset. Monissa vanhoissa taloissa oli rossipohja ja vesijohdot kulkivat siellä täysin eristämättä, minkä vuoksi ne jäätyivät helposti. Jos asukkaat kuuntelivat neuvojamme ja jättivät vesihanat tippumaan, jäätyivät vuorostaan viemärit. Niitä sitten sulateltiin pitkin talvia ja muistan, että joskus viimeiset sulatustyöt tehtiin vielä vappuna.

– Töitä oli paljon, mutta ihmiset olivat mukavia ja tulivat tutuiksi. Jotkut vanhat mummot tiesivät hyvin, mistä narusta vetää. He soittivat ja sanoivat meille asentajille: Tulkaa tänne ensimmäiseksi niin keitetään oikein kunnon pullakahvit.–

– Nyt nekin talot on kaikki korjattu ja putket on suojattu lämpökaapelilla tai muutettu kulkemaan talon välipohjaan, ja nykyisinhän kiinteistöjen putkien sulatuksista huolehtivat kokonaan yksityiset putkifirmat.

Kaksikymmentä vesipostia

Tuomon uran alkuaikoina Kuopion katukuvaan kuului myös parisenkymmentä vesipostia. Vesijohdottomissa taloissa asuvat ihmiset kävivät hakemassa niistä talousvettä ämpäreillä.

– Meidän tehtävänä oli joka syksy käydä kaikki vesipostit läpi ja katsoa ovatko niiden lämpöeristeet varmasti kunnossa. Ne eivät jäätyneet kovallakaan pakkasella, koska ne valuivat aina tyhjiksi, kun hanan sulki. Joskus vanhat ihmiset eivät jaksaneet vääntää hanaa riittävän tiukalle. Silloin ne saattoivat jäätyä, jolloin meidän piti sulattaa ne kuumalla vedellä. Höyryä ei silloin ollut käytössä, kuten nyt.

– Viemäritkin avattiin silloin lattarassilla, johon kiinnitettiin rautalangalla muoviletkuja ja käytettiin miesvoimaa, jotta tukokset saatiin liikkeelle. Nykyisin homma käy paljon helpommin letkulla, jossa on 200 kilon paine, Tuomo vertailee.

Työkalut kehittyneet

Tuomo Laakkonen on 44-vuotisen uransa aikana nähnyt työmetodien ja työkalujen kehityksen ja monet asiat sujuvat nyt paljon helpommin ja mukavammin.

– Työmaille mentiin kuorma-auton avoimella lavalla. Hyttiin mahtui kuljettajan lisäksi kaksi ja sinne pääsivät tietenkin vanhimmat. Avoimella lavalla istuminenhan ei olisi edes sallittua enää.

– Myös vesijohtojen sulkujen etsiminen on nykyisin paljon helpompaa, koska käytössä on miinaharavoiden tapaiset metallinilmaisimet. Silloin meillä oli vanhat armeijamalliset kompassit, joilla puolen metrin roudan päältä etsittiin sulkua. Kun kompassiin neula heilahti, tiesi, mistä kohdin piti ruveta kaivamaan, Tuomo muistelee.

Jotkut vanhat mummmot tiesivät hyvin mistä narusta vetää, ne soittivat meille asentajille ja sanoivat, että tulkaa tänne ensin niin keitetään oikein kunnon pullakahvit.

Nykyistä raskaampia olivat hänen mukaansa ennen myös putkityöt, koska siihen aikaan käytettiin metalliputkia. Liitokset tehtiin lyijyllä siten, että harkko sulatettiin nestekaasulla pataan ja siitä tehtiin narun kanssa pitävä liitos.

– Kyllä pitäisi olla paljon enemmän miehiä, jos Kuopion Veden nykyistä laajaa verkostoa saneerattaisi ja rakennettaisi edelleen metalliputkilla eikä muoviputkia olisi, Tuomo vakuuttaa.

Enemmän mökillä

Tuomo Laakkonen on syntynyt Kuopiossa. Hänen lapsuudenkotinsa sijaitsi siinä, missä nyt on kauppakeskus Minna. Kun eläkepäivät syksyllä koittavat häntä näkee kaupungissa yhä vähemmän, sillä Tuomo on vaimonsa kanssa innokas mökkeilijä ja verkkokalastaja, joka on pitänyt kalaruoassa itsensä lisäksi myös lapsiaan ja ystäviään.

– Siellä me käymme joka viikonloppu, oli kesä tai talvi ja selvää on, että olemme jatkossa siellä vieläkin enemmän, Tuomo vakuuttaa.