Pisaroita-Logo

Kuopion veden asiakaslehti

1/2020

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.
Vesimittareiden vaihdot alkoivat Juankoskella

Juankoskella käynnistyy mittava, kolme vuotta kestävä vesimittareiden vaihtoprojekti. Sen toteuttamisessa noudatetaan tiukasti koronapandemian valtakunnallisia ohjeita.

Kuntaliitosalueilla mittarinvaihtotyöt käynnistyivät Maaningalla 2018, Nilsiässä 2019 ja nyt on vuorossa Juankoski.

– Töiden on arvioitu kestävän kullakin alueella kolme vuotta yhden vuoden tavoitteen ollessa noin 300 mittarin vaihtaminen. Tämän mukaan Juankosken työt jatkuvat vuoteen 2022, kertoo vesihuoltoinsinööri Mirja Tolvanen.

Hänen mukaansa itse mittarinvaihtotyö on varsin nopeaa. Yleensä yhden mittarin vaihtoon kuluu aikaa vain noin 15 minuuttia.

– Mittareiden vaihtotyön tekee ulkopuolinen urakoitsija, koska Kuopion Veden omat asentajat ovat täystyöllistettyjä Kuopion kaupunkialueella, jossa vuoden aikana vaihdetaan peräti tuhat mittaria.

Asiakkaalle ilmainen

Kuopion Vesi noudattaa vesimittareiden vaihdoissa noin 7–10 vuoden vaihtorytmiä.

– Tätä aiomme noudattaa myös kuntaliitosten ja yhtiöittämisen myötä Kuopion Veden asiakkaiksi tulleiden osalta. Säännöllisillä vaihdoilla varmistetaan, että mittarit toimivat moitteetta ja mittaavat luotettavasti asiakkaan vedenkulutuksen.

Vesimittarit ovat Kuopion Veden omaisuutta, joten kausivaihdotkin ovat sekä mittareiden että töiden osalta asiakkaalle ilmaisia.

– Toivomme kuitenkin, että asiakkaat huolehtivat ennen asentajan tuloa siitä, että vesimittarille on esteetön pääsy ja että mahdolliset koteloinnit olisi avattu. Tämä helpottaa työtä, Mirja Tolvanen toivoo.

Vaihdoista tiedotetaan hyvissä ajoin

Kaikille niille asiakkaille, joita vaihdot koskevat, jaetaan kirje. Sen lisäksi käytetään tekstiviestejä ja mittarinvaihtoilmoituksia suoraan postilaatikkoon. Asentajat tekevät myös täsmäviestintää liikkuessaan kyseisellä alueella. Jaettavissa ilmoituksissa on myös asentajien yhteystiedot, jotta asukkaat voivat tarvittaessa itse sopia vaihdon ajankohdasta.

Syytä tarkkailla

Vesi on suomalaisille itsestäänselvyys. Ehkä juuri tästä syystä vesimittaritkin helposti unohtuvat.

– Hyvä kuitenkin olisi ajoittain tarkkailla omaa mittaria. Jos kaikki hanat ja vesilähteet on suljettu, vesimittarin viisarit eivät saa pyöriä. Jos ne pyörivät, jokin hana tai vessa voi vuotaa. Tällaiset pienetkin vuodot kasvattavat yllättävästi vesilaskua, Tolvanen kertoo.

On myös hyvä muistaa, että sulut ovat asiakkaan vastuulla. Sulkuja on aika-ajoin syytä testata, jotta ne eivät jumitu. Muutoin ne saattavat aiheuttaa ikävän yllätyksen, kun kiinteistön mahdollista vesivuotoa ei saakaan niiden avulla tyrehdytetyksi.

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa