Pisaroita-Logo

Kuopion veden asiakaslehti

1/2020

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.
Uusiin tehtäviin ja uutena taloon

Huhtikuun alussa Ulla Liukkonen siirtyi henkilöstöpäälliköksi ja perehdyttää samalla maaliskuussa työnsä aloittanutta Mervi Metsävaaraa hallinnon assistentiksi.

Koronatilanteen aiheuttamat poikkeusjärjestelyt työtehtävien hoidossa ovat poikineet liudan uusia tapoja tehdä työtä. Verkossa toteutettu perehdyttäminen on vaatinut kekseliäisyyttä ja keskittyneisyyttä niin perehdyttäjältä kuin perehtyjältä.

Ulla Liukkosen ja Mervi Metsävaaran mielestä homma on sujunut varsin hyvin ja tekniikka on mahdollistanut kaiken tarvittavan. Onnistunut lopputulos johtuu osaltaan varmaan myös siitä, että Ulla ja Mervi ovat tehneet myös töitä livenä ennen poikkeustilannetta.

Tehtävästä toiseen

Kuopion ja Siilinjärven yhteinen vesiyhtiö Kuopion Vesi Oy aloitti toimintansa tämän vuoden alussa.

– Tämän myötä monet hallinnolliset asiat ovat muuttuneet.

Uuden toimenkuvani myötä teen osittain samoja asioita kuin edellisessä tehtävässäni, mutta tässä kyse on laajemmista henkilöstöasioiden kokonaisuuksista. Oman toiminnan myötä voin tukea niin yrityksen johtoa kuin henkilöstöä työssään, Ulla Liukkonen innostuneena kertoo.

– Voisi tiivistää, että olen mukana työntekijöidemme uran kaikissa vaiheissa rekrytoinnista eläkeikään asti. On helppo tukea henkilöstöä, jonka tuntee hyvin. Tämä antaa mielestäni hyvät eväät uuden tehtävän hoitamiseen.

Henkilöstöpäällikön tehtävä on Kuopion Vedellä uusi ja antaa mahdollisuuden uuden kehittämiseen. Tehtävä pitää sisällään mm. työsuhdeasiat, henkilöstösuunnittelun, työhyvinvoinnin ja osaamisen kehittämisen ylläpidon.

Kerros ylöspäin

Leikillisesti voisi sanoa, että Mervi Metsävaara astui ”urahissiin”. Todellisuudessa näin kävikin, koska hän työskenteli aiemmin samassa talossa yhtä kerrosta alempana.

– Työpaikan vaihto oli mieleenpainuva. Ensimmäisenä päivänä kävin hakemassa autiosta toimistosta työkoneen ja katsomassa työpisteeni, minkä jälkeen siirryin koronatilanteen vuoksi itsekin etätöihin. Perehdyttäminen ja uusiin työkavereihin tutustuminen on tapahtunut verkossa ja se on sujunut erittäin hyvin.

– Olen innoissani ja sitoutunut uusien haasteiden parissa.

– Minulle puhdas vesi ei ole itsestäänselvyys, ja koenkin työni merkitykselliseksi. Kuopion Vesi Oy:n hallinnon assistenttina saan olla yhtenä osana mukana turvaamassa tätä arvokasta asiaa kuopiolaisille ja siilinjärveläisille, Mervi tähdentää.

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa