Pisaroita-Logo

Kuopion veden asiakaslehti

1/2019

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.
Teatterissa vesivahinko

Nomen est omen, eli nimi on enne! Näin voi sanoa, sillä Kuopion teatterissa oli suuri vesivahinko vähän ennen kuin siellä käynnistyivät vesivahingosta kertovan, Onnen-numerot-nimisen näytelmän harjoitukset.

 Mystinen vesivahinko tapahtui keskellä yötä, jolloin laukesi ns. paloesiripun kastelu ilman mitään syytä. Vettä valui noin 5 000 litraa ja näky oli lohduton, kun teatterin käyttöpäällikkö Juha Westman saapui paikalle kello kuusi aamulla.

– Kuinka voi käydä näin, että molemmat venttiilit laukeavat täysin turhaan? Kukaan ei ole osannut vastata.

– Yleisön turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeä asia. Tämän vuoksi pidämme huolta paloturvallisuudesta. Automaattisten sprinklereiden lisäksi käytössä on myös automaattinen kastelujärjestelmä, joka tulipalon sattuessa kastelee näyttämötilojen ja katsomon välisen palo-oven, kertoo Juha Westman.

Hänen mukaansa seinän kastelu on suunniteltu hidastamaan palon leviämistä, millä yleisön turvallinen poistuminen taataan.

– Järjestelmä on tärkeä turva, joskin olemme todenneet, että me pystymme tyhjentämään katsomon noin kahdessa minuutissa. Tilannetta on harjoiteltu ja jokaisessa näytännössä on vastuuhenkilöt, jotka tietävät tehtävänsä tulipalon sattuessa.

– Sprinklerit toimivat aina automatiikalla, mutta seinän kastelun voisi jatkossa muuttaa käsikäyttöiseksi siten, että se ei ole öisin käytössä. Tätä vahinkoa ei olisi tapahtunut, jos näin olisi ollut, Juha Westman miettii.

pisaroita 17

Poikkeusjärjestelyt ovat hankaloittaneet teatterin arkea. Kulkeminen takatiloissa on hidasta, kuten rekvisiitan siirtelykin.

Kävikö kummitus?

Juha Westman pohtii yhä ihmeissään, mitä tapahtui tammikuun 17. päivä kello 02 yöllä. Samalla, kun hän oli kotona nukkumassa ja teatteritalo täysin tyhjä, Maria-näyttämöllä laukesivat jostain syystä paloesiripun kastelujärjestelmät.

– Mitään selitystä ei ole löytynyt sille, että molemmat venttiilit aukesivat. Venttiilit eivät ole yhteydessä toisiinsa, niitä ei voi kauko-ohjata, ne eivät ole netissä hakkeroitavissa ja ovet olivat lukossa, joten suureksi arvoitukseksi tai teatterin kummituksen työksi se jää.

Teatterin kuivaus kestää kesään asti.

– Ehkä ei olisi pitänyt ottaa ohjelmistoon Onnennumerot-nimistä näytelmää, jossa tapahtuu vesivahinko, Westman vitsailee.

– Viisituhatta litraa on suuri määrä, joten vahingot olivat sen mukaiset. Betonilattia kastui paikoitellen niin pahasti, että kuivatus ei riittänyt, vaan osa jouduttiin kokonaan uusimaan. Kasteluseinä uusittiin kokonaan ja näyttämön lattiaa uusittiin noin 200 neliön verran. Ensimmäistä kerrosta kuivatetaan jatkuvasti ja se on käyttökiellossa kesään asti, pienen näyttämön esityksiä jouduttiin peruuttamaan, kulku näyttämön takana on hankalaa ja rekvisiitan varastointi ongelmallista, Westman luettelee.

Vakuutus korvaa

Vahinkojen euromääräinen suuruus ei ole vielä selvinnyt, mutta vakuutus kattanee ainakin aineelliset vahingot.

– Aikaisemmin Kuopion kaupunki ei vakuuttanut kiinteistöjään, vaan strategiana oli varautua kiinteistövaurioihin ja tulipaloihin keräämällä itse varoja vahinkojen varalle. Nykyisin kiinteistöt on kuitenkin vakuutettu, kertoo kiinteistötekninen asiantuntija Hannu Kosunen Kuopion kaupungista.

– Teatteritalo on uusi ja arvokas kiinteistö, josta on pidettävä hyvää huolta. Sen vuoksi tällaisen vahingon tapahduttua on tärkeää, että rakennus saadaan joka suhteessa entiseen kuntoon, Westman täydentää.

Hän toteaa edelleen, että paloturvallisuudesta huolehditaan jatkossakin tiukasti, siihen ei tämä episodi vaikuta.

– Kuopio on sikäli etuoikeutetussa asemassa, että kaupungissa toimii palo-opisto, joten varsinaisten palotarkastajien lisäksi myös palo-opiston opiskelijat käyvät tekemässä harjoituspalotarkastuksia. Yhteistyö on ensiluokkaista, Westman toteaa.

Mutta teatteria ei hevin pysäytetä. Sirkushuveja tarjotaan kuopiolaisille, vaikka vesivahinkoja korjataan kesään saakka. Onnennumerot ja muita näytelmiä näytellään sekä Maria- että Minna-näyttämöillä.

pisaroita 19

Juha Westman katselee kokonaan korjattua näyttämöiden takatilaa.

Lue myös: Sprinklerijärjestelmän vaikutus verkostoon

Ilmoita sprinklerien testauksesta

Testauksista tulee ilmoittaa Kuopion Vedelle verkoston kunnossapitoon, p. 044 718 5376 tai 044 718 5698, sopimusehtojen mukaisesti kahta viikkoa ennen testausta. Tällöin verkoston kunnossapidossa ehditään valmistautua tilanteeseen ja selvittää, onko testauksesta tarvetta esimerkiksi tiedottaa etukäteen vaikutusalueen asukkaille.

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa